|
||
|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 3/2006 - KIRJAILIJA JA KAUPUNGINVALTUUTETTU MAIMU BERG |
||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
Kirjailija ja kaupunginvaltuutettu Maimu Berg: "Olemme
aina katsoneet kunnioittaen ja vähän kadehtienkin sitä, mitä sanotaan
suomalaiseksi hyvinvoinniksi" Kirjailijana arvostettu Maimu Berg sanoo kirjoittamistakin harrastuksekseen, koska hän päätyökseen toimii Viron Suomen Instituutin kulttuurisihteerinä. Toinen tärkeä ja aikaavievä harrastus on Saarenmaalla sijaitseva kesäkoti. Bergin yli 90 –vuotias äiti on kotoisin Saarenmaalta, joten sinne on ollut kiinteät suhteet lapsuudesta alkaen. Viron Suomen-Instituutin kulttuurisihteeri Maimu Berg, 61, on virolainen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, joka pohtii myös yhteiskunnallisia kysymyksiä vakavasti. Hän sanoo, että Suomi on ollut hänen rakkautensa lapsesta asti. – Muistan, miten meillä oli Viron kartta kotona seinällä, ja siinä näkyi myös pieni osa Suomea. Sanoin äidille, että katso äiti – Suomi on niin lähellä meitä, kun vertaa muihin maihin! Äiti totesi varsin viileästi: Suomi on meistä yhtä kaukana kuin Japani – älä luule, että se on lähellä! TEKSTI: HELLEVI
MATIHALTI Tämä tapahtui siihen aikaan, kun Viro oli osa Neuvostoliittoa – ja jos Suomi virolaisittain oli kaukana Virosta, suurelle osalle suomalaisia Viroa ei ollut olemassakaan. Joskus, kauan sitten, oli ollut itsenäinen Viro, mutta se oli historiaa. Maimu Berg syntyi Tallinnassa Neuvosto-Virossa vuonna 1945, Stalinin aikakaudella. Hän muistaa toisen aallon kyyditykset keväällä 1949 – ja hän kertoo, miten lapsi ne koki: – Meidän talossa asui perhe, jossa oli kaksi tyttöä ja poika. Se poika kiusasi minua, olin sitä pienempi, mutta tyttöjen kanssa leikittiin yhdessä. Yhtenä yönä se perhe oli viety, ja kun kuulin siitä, minusta oli hirveän hyvä, että se poika vietiin – ja kovin surullista, kun ne tytöt myös joutuivat lähtemään. Hän muistaa, että äiti ja isä olivat olleet sinä yönä vaatteet yllä, arvelee jotakin olleen ilmassa, vaikka kyyditysten oli tietenkin tarkoitus olla aina yllätys. – Olivat he saattaneet montakin yötä valvoa sillä tavalla. En sitä ymmärtänyt silloin, mutta muistan sen selvästi yhä. Emmehän me koulua inhonneet … Tallinnassa Maimu kävi 11-vuotisen peruskoulun ja lukion, joka sijaitsi aivan kodin lähellä. Kouluopetus tapahtui viron kielellä, mutta tietysti venäjän kielen osuus oli hyvin suuri. Sen opetus alkoi toisella luokalla, ja jos oppilaalla pikkuisenkin kielipäätä oli, kouluaikana kielen oppi ihan hyvin. Hän sanoo muistavansa kouluajoilta tietyn ahdistuksen tunteen, jota lapsi ei voinut käsittää: – Emmehän me koulua inhonneet, en minä ainakaan, mutta oli jotakin, mitä ei osannut kuvata sanoilla. Muistan tällaisen tapauksen: meillä oli koulussa suuri hieno juhlasali, jonne kutsuttiin kaikki oppilaat koolle. Siellä seisottiin toinen toisensa perässä – ei vierekkäin. Salissa oli korkea lava, ja sinne kutsuttiin ne oppilaat, jotka olivat huonoja opiskelijoita tai olivat käyttäytyneet huonosti, ja koko koulu katsoi sitä häpeää. Kerran minä jouduin sinne. – Meillä oli koulupuvut, joihin kuului myös esiliina, ja takanani oleva poika napitti esiliinani auki, niin että se putosi yltäni. Koulunjohtaja sanoi ivallisesti, että jotkut täällä alkavat riisua vaateitaan… Ja niin minutkin kutsuttiin sinne ylös. – Ja sitten näin koko koulun ihan toisin silmin, opettajan silmin. Ne silmät katsoivat meitä sieltä ylhäältä, ja me olimme niin kovin pieniä, ja jotenkin siinä heräsin siihen tietoon, että jokin oli väärin. Hän sanoo, että tietenkin ideologinen opetus kuului kuvaan. – Neljännellä luokalla meidän piti jo osata ulkoa kaikki politbyroon jäsenet – vaikeat venäläiset nimet – ja muuta semmoista… Viron itsenäisyys oli jossakin takanapäin… Koulun jälkeen Maimu Berg aloitti äidinkielen ja kirjallisuuden opinnot Tarton yliopistossa. Yliopistovuosina myös ideologinen kasvatus jatkui, mutta siihen oli totuttu ja aikuisempina siihen osattiin suhtautua. – Läheisimmiksi tulleilla opiskelijatuttavilla oli samankaltaisia ajatuksia, harrastuksia ja huveja, joten sikälikin oli helpompaa. Mutta Viron uudesta itsenäistymisestä kukaan ei haaveillut: – Emme paljon ajatelleet sitä. Viron itsenäisyys oli jossakin takanapäin – se oli kyllä mielissämme ja osasimme itsenäisen Viron kansallislaulun ja paljon muuta. Voi sanoa, että kaikki se oli suorastaan geeneissä. – Kun sitten koitti Prahan kevät, monet meistä ajattelivat, että tässäkin järjestelmässä, näissä olosuhteissa voi elää, kunhan ne vapautuisivat hieman enemmän. Siihen aikaan monet nuoret liittyivätkin kommunistiseen puolueeseen siinä toivossa, että voisivat todella tehdä jotakin. Maimu Berg ei tuolloinkaan liittynyt puolueeseen, vaikka siitä olisi ollut hänelle huomattavaakin etua. Muotilehti sensuurin kynsissä Hänestä oli tullut erittäin suositun ja laajalevikkisen muotilehden Siluettin toimittaja, ja hän oli myös opiskellut uudestaan Tarton yliopistossa journalistiikkaa pätevöityäkseen työssään. Lehden päätoimittajaksi ei kuitenkaan riittänyt ammatillinen pätevyys. Siihen olisi tarvittu myös puolueen jäsenkirja. – Minusta se olisi ollut liian suuri uhri, hän miettii. – Se olisi ollut sisäisen vapauden menettämistä. Sisäisesti vapaaksi Maimu Berg sanoo aina tunteneensa itsensä. – Ja vaikka kyseessä oli pelkkä muotilehti, sekin oli kovan sensuurin alainen, hän muistelee, kertoo päätoimittajan useamman kuin kerran joutuneen selvittelemään tekemisiään kommunistisen puolueen keskuskomitean eteen. – Lehdessä oli paljon piirrettyä muotia, koska ei ollut resursseja esitellä muotia valokuvin. Kerran yhdessä piirroksessa oli mannekiinin kaulassa Maltan –ristiä muistuttava koru. Siitä nousi hirveä meteli ja seurasi kovia rangaistuksia. – Me kutsuimme sitä ristisodaksi, hän nauraa nyt. Muotilehti, joka ilmestyi Neuvosto-Eestissä vironkielisenä ja venäjänkielisenä miljoonapainoksena ympäri maata, esitteli tietenkin neuvostomuotia, eikä sillä ollut paljon tekemistä länsimaisen muodin kanssa. – Jos halusimme edes hiukan antaa vihjeitä, miten muualla pukeudutaan, teimme tätä länsimaista muotia pilkkaavia juttuja, hän kertoo nauraen. – Mutta kansa tiesi, että tämä on nyt muodikkainta – vaikka me irvistelimme sille! Koivistoa voi ymmärtää ... Aikaa, jolloin Viroa ei ollut suomalaisille olemassa – jolloin maa oli osa Neuvostoliittoa, Maimu Berg kuvaa: – Kuin se olisi ollut veden alla … Tuhoutunut Atlantis – mutta Atlantis, joka kohosi jälleen. Viro itsenäistyi vuonna 1991. – Se oli järkyttävää aikaa meille kaikille, Maimu Berg sanoo. – Tietysti suomalaisten ja virolaisten suhteet olivat hyvin tärkeät eron aikana, eikä näitä henkilökohtaisia suhteita mitenkään vahingoittanut presidentti Koiviston senaikainen lausunto. Toisaalta häntä voi ymmärtää – hän pelkäsi varmaan eniten sitä, että siinä touhussa Suomikin voi menettää itsenäisyytensä… on niin vaikeat ajat, että on parempi olla ärsyttämättä sitä isoa maata. Viron itsenäistymisen myötä Maimu Berg on myös tullut mukaan politiikkaan. Hän on tällä hetkellä Tallinnan kaupunginvaltuuston sekä kulttuuri- ja ympäristökomissioiden jäsen. Hän sanoo ottaneensa omikseen ihan yksinkertaiset asiat. – Tunnen Tallinnan kaupungin lapsuudesta alkaen, ja koska itse en juurikaan liiku omalla autolla, tunnen julkisen liikenteen ja katujen ongelmat. Mutta hyvin paljon ihmiset tulevat myös kertomaan minulle siitä, mitä toivovat valtuustossa käsiteltävän, ja tästä olen todella iloinen. Tällä hetkellä hän ei ole kuitenkaan suunnitellut olevansa mukana valtakunnan tason politiikassa. Kansa on sairas, sanoi Päts Teemme tätä haastattelua ennen Viron presidentinvaalien toista kierrosta, ja Maimu Berg valittaa, että politiikka on saanut likaisia piirteitä erityisesti näiden vaalien alla. – Konstantin Päts, Viron ensimmäinen presidentti, aikanaan sanoi, että kansa on sairas – ja tuntuu, että se on sitä nyt taas. Ehkä siihen on vaikuttanut hirveän nopea taloudellinen menestys ja toisaalta ihmisten halu saada heti paikalla kaikki se, mikä menetettiin niin monien vuosien aikana. Ehkä on niin, että halu saada kaikki tuo – talot, autot, matkat – on kuitenkin stressannut hirveästi kansaa ja siitä on tullut eräänlaisia henkisiä takaiskuja kansalle. – Tässä kaikessa on semmoinen dilemma, että kumpi on parempi: on kaikkea, mitä haluan – mutta ei ole rahaa ostaa sitä. Tai että on rahaa, mutta ei ole mitään ostettavaa… Tiettyä haikeutta ei voi välttää liioin suhtautumisessa Suomeen: – Olemme aina katsoneet kunnioittaen ja vähän kadehtienkin sitä, mitä sanotaan suomalaiseksi hyvinvoinniksi, mutta viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että se vähenee koko ajan. Ja on hirveän sääli, jos meillä ei vähän ajan kuluttua ole sellaista esikuvaa kuin Suomi vielä on. Hän viittaa länsimaissa, myös Suomessa, esiintyneeseen käsitykseen, ettei tarvitse olla suurta progressiivisuutta verotuksessa ja silti menee hyvin: esimerkkinä siis muun muassa Viro. – Se ei ole totta, Maimu Berg sanoo. – Sitä ei saa ottaa esikuvaksi. Monet yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat juuri siitä, ettei ole enää varaa tähän pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Ja sellaisen lisääntymistä en toivoisi Suomelle – enkä tietysti Virolle liioin. Perheessä tilaa vain yhdelle kirjailijalle Maimu Berg kirjoitti ensimmäiset novellinsa hyvin nuorena opiskelijana, lähetti ne erääseen nuortenlehteen, jossa ne julkaistiin – saivat hyvää palautetta sekä toimituksesta että lukijoilta. Silti hän 80 –luvulla kirjoitti ensisijaisesti kirjallisuuskritiikkiä – toteaa nyt: – Menin naimisiin kirjailijan kanssa, ja jotenkin meillä oli perheessä tilaa vain yhdelle kirjailijalle. Sittemmin avioliitto päättyi eroon – ja vasta vuonna 1988 Maimu Berg julkaisi ensimmäisen kirjansa Kirjutajad. Seisab üksi mäe peal. Hänen pääteoksinaan pidetään romaaneja Minä rakastin venäläistä (1994) ja Pois (1999), jotka molemmat on käännetty suomen kielelle. Kaunokirjallisen tuotantonsa lisäksi Maimu Berg kirjoittaa kolumneja, joita virolaisten lehtien lisäksi on julkaistu saksalaisissa ja suomalaisissa lehdissä. – Koko ajan olen ollut työssä ja aikaa kirjoittamiselle on ollut vain vähän, hän sanoo. – Romaanin Minä rakastin venäläistä kirjoitin, kun sain pienen apurahan Saksaan – sain olla siellä kuukauden ihan rauhassa. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta elämässäni, kun sain keskittyä vain kirjoittamiseen. Ja hän muistaa stipendiaattina ollessaan kirjoittaneensa niin ahkerasti, että samassa talossa asuvat kirjailijakollegat leikillään moitiskelivat häntä liiasta ahkeruudesta. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille ja hän miettii, että ulkomainen kritiikki useasti on paljon antoisampaa kuin kotimainen. – Viro niin kuin Suomikin ovat niin pieniä alueita – kaikki tuntevat toisensa, ja kirja-arvosteluun saattaa vaikuttaa enemmänkin suhtautuminen tekijään kuin itse teos, hän huomauttaa.
Viron Suomen-Instituutti järjestää erilaisia tilaisuuksia kirjallisuus- ja musiikki-illoista pienimuotoisiin näyttelyihin. Myös yhteiskunnallisia asioita instituutin järjestämissä tilaisuuksissa on käsitelty. Syyskuussa instituutissa oli esillä Elina Förstin eteläpohjalaista latomaisemaa modernisti esittelevä näyttely. ”Tämä on siinä mielessä hyvä ammatti”, Maimu Berg sanoo omasta työstään, ”että kahta samanlaista työpäivää ei ole.” |
|
