Sunnuntai 1.8.2010

Sää: Suomi / Viro

Viron monipuolisin taiteilija – Adamson-Eric

Teksti: Ari Sirviö
28.4.2009

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron taiteen näkyvimpiä ja luomisvoimaisimpia taitelijoita. Vaikka hän pääasiassa maalasi, hän teki varsin monipuolisesti taidetta erilaisista materiaaleista: suunnitteli puisia huonekaluja, työsti luonnonkivistä koruja, suunnitteli taidetekstiilejä ja teki merkittävän uran taideteollisena muotoilijana. Tilaustöinä hän ehti suunnittelemaan jopa kahviloiden sisustusta. Taitelijan töitä esittelevään taidemuseoon Pro Estonia tutustui museon tiedottajan Kersti Kollin opastuksella.

Lue lisää

Raitiovaunut ovat osa Helsingin ja Tallinnan kaupunkikulttuuria

Teksti: Matti Niiranen
27.4.2009

Raitiovaunut, tai niin kuin moni wanhan kansan ihminen niitä kutsuu ”raitiohuoneet”, ovat olleet noin sata vuotta osa Helsingin ihmisläheistä imagoa.

Samoin Tallinnassa on pitkät perinteet raitiovaunukulttuurista. Tilausratikat sopisivat Tallinnassa varmaan myös monelle suomalaisryhmälle, vai onko sellaisia jo?

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

Lue lisää

Virolaiset salakuljettivat valuuttavarantonsa pesänmunan Suomeen

Teksti: Tapio Aho
8.5.2009

Viron kruunun uudelleen syntymiseen liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei ole aikaisemmin Suomessa julkisuudessa esitetty. 

Tarina on kuin jännitysnäytelmä, jonka täpärin tilanne syntyy Gennadi Janajevin kaapatessa juntalleen vallan Moskovassa. 

Keskeinen hahmo ja sankari tarinassa on Viron Pankin pääjohtaja Rein Otsason. 

KOP:n silloinen johtaja Tapio Aho valottaa seuraavassa kertomuksessaan 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Lue lisää

Baltia -kirjasto on Viron harrastajien "helmi"


16.6.2009

Tuglas-seura ylläpitää Helsingin Mariankadun toimitiloissaan laajaa Baltia -aiheista kirjastoa ja arkistoa, joka on monille tutkijoille suoranainen helmi - kulttuurin aarreaitta!

Tavalliset Viron harrastajatkin ovat tervetulleita käyttämään kirjaston palveluita. Kirjasto kartuttaa kokoelmaansa jatkuvasti. Sinne tilataan myös virolaisia päivälehtiä ja kulttuurijulkaisuja.

Teksti Pro Estonia / Tuglas-seura

Tuglas-seuran ylläpitämän Baltia-kirjaston tarkoitus on jakaa tietoa ja tarjota aineistoa kaikille Baltiasta kiinnostuneille. Tutkimuskäyttöön tarvittavan kirjallisuuden osalta kirjasto on ns. säilyttävä kirjasto, muilta osin vanhentunutta kirjallisuutta poistetaan tai toimitetaan varastokirjastoon.

Kirjasto kuuluu Helsingin yliopiston kirjaston Helka-tietokantaan, jonka kautta tapahtuu myös lainaus. Kirjaston tunnus Helkassa on TUG.

Tuglas-seuran omassa kokoelmassa 23 000 nidettä

Kirjastossa on kolmen seuran kirjakokoelmat: Tuglas-seuran Viro-kokoelma (n. 23 000 nidettä), Rozentāls-seuran Latvia-kokoelma (n. 1 200 nidettä) ja Donelaitis-seuran Liettua-kokoelma (n. 800 nidettä). Kirjaston painopistealueina ovat kaunokirjallisuus ja humanistiset tieteet, erityisesti historia, mutta kirjallisuutta löytyy myös muilta, esim. yhteiskuntatieteiden aloilta.Lisäksi:

- kirjastoon tulevat tärkeimmät virolaiset kulttuurilehdet ja joitain sanomalehtiä. Lehtikokoelmaan kuuluu hajanumeroina sekä täysinä vuosikertoina kymmenittäin kausijulkaisuja 1900-luvulta- Videoteekissä on n. 2 000 nimekettä lähinnä virolaisia elokuvia- Musiikkikokoelmiin kuuluu n. 900 äänitettä, joista valtaosa on virolaisia.- Karttakokoelmaan kuuluu yli kolmesataa Viroa ja koko Baltiaa käsittelevää karttaa. Vanhimmat ovat 1800-luvulta.- Kuva-arkistosta löytyy yli 7 000 valokuvaa ja n. 600 diakuvaa, jotka käsitttelevät Viroa. Kuva-arkisto on osittain digitaalisessa muodossa ja siihen voi tutustua seuran kotisivulla www.tuglas.fi 

- Lehtileikekokoelma käsittää yli 60 mapillista Viroa käsitteleviä lehtileikkeitä valtakunnallisista päälehdistä 1960-luvun lopulta alkaen, vuoden 2000 alusta lähtien on mukaan otettu myös Latviaa ja Liettuaa koskevat artikkelit.- Kirjastossa on myös useita yhdistysten ja yksityishenkilöiden Viro-aiheisia arkistoja, jotka valaisevat Suomen ja Viron suhteiden historiaan. Arkistosta löytyy luonnollisesti myös painetun Pro Estonia -lehden vuosikerrat. Arkistot ovat tutkijoiden käytettävissä.Lainaus onnistuu kunnankirjastojenkin kautta

Vuoden 1900 jälkeen painetut kirjat, sekä videot ja äänitteet ovat pääsääntöisesti kotiin lainattavissa, lehdet ja vanhempi kirjallisuus sen sijaan vain lukusalikäytössä.

Laina-aika kirjoilla on 28 vrk, videoilla ja äänitteillä 7 vrk. Kaukolainaksi kirjoja voi tilata yliopistokirjastojen sekä kunnankirjastojen kautta.

Neuvonta ja tietopalvelu

Asiakkaiden käytössä on internetyhteydellä varustettu tietokone ja henkilökunta opastaa tarvittaessa asiakkaita tiedonhaussa. Baltiasta kiinnostuneita palvellaan myös puhelimitse ja sähköpostitse. Tietopalvelu Baltia-kirjastossa on asiakkaalle maksutonta.Baltia-kirjastoMariankatu 8 B, 00170 Helsinkipuh. (09) 6811 4321sähköposti: baltia-kirjasto@tuglas.fi