Sunnuntai 1.8.2010

Sää: Suomi / Viro

Viron monipuolisin taiteilija – Adamson-Eric

Teksti: Ari Sirviö
28.4.2009

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron taiteen näkyvimpiä ja luomisvoimaisimpia taitelijoita. Vaikka hän pääasiassa maalasi, hän teki varsin monipuolisesti taidetta erilaisista materiaaleista: suunnitteli puisia huonekaluja, työsti luonnonkivistä koruja, suunnitteli taidetekstiilejä ja teki merkittävän uran taideteollisena muotoilijana. Tilaustöinä hän ehti suunnittelemaan jopa kahviloiden sisustusta. Taitelijan töitä esittelevään taidemuseoon Pro Estonia tutustui museon tiedottajan Kersti Kollin opastuksella.

Lue lisää

Raitiovaunut ovat osa Helsingin ja Tallinnan kaupunkikulttuuria

Teksti: Matti Niiranen
27.4.2009

Raitiovaunut, tai niin kuin moni wanhan kansan ihminen niitä kutsuu ”raitiohuoneet”, ovat olleet noin sata vuotta osa Helsingin ihmisläheistä imagoa.

Samoin Tallinnassa on pitkät perinteet raitiovaunukulttuurista. Tilausratikat sopisivat Tallinnassa varmaan myös monelle suomalaisryhmälle, vai onko sellaisia jo?

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

Lue lisää

Virolaiset salakuljettivat valuuttavarantonsa pesänmunan Suomeen

Teksti: Tapio Aho
8.5.2009

Viron kruunun uudelleen syntymiseen liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei ole aikaisemmin Suomessa julkisuudessa esitetty. 

Tarina on kuin jännitysnäytelmä, jonka täpärin tilanne syntyy Gennadi Janajevin kaapatessa juntalleen vallan Moskovassa. 

Keskeinen hahmo ja sankari tarinassa on Viron Pankin pääjohtaja Rein Otsason. 

KOP:n silloinen johtaja Tapio Aho valottaa seuraavassa kertomuksessaan 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

iron läheisyys on varmasti tärkein tekijä minkä vuoksi siellä on kätevä poiketa. Nopeita ja edullisia laivayhteyksiä on aivan riittämiin ja matkaan voi lähteä usein varsin lyhyellä varoitusajalla.

Silloin kun Viron puolella oli vain yksi kenttä (Niitvälja) tyydyttiin usein pelkkään päivämatkaan, mutta kenttien lisääntymisen myötä ovat myös golfarien yöpymiset yleistyneet.

Golfarit käyvät mielellään kylässä

Kaikki golfarit palavat halusta kokeilla aina uusia ja vieraita kenttiä. Harva jaksaa päivästä toiseen veivata vain omaa kotikenttäänsä.

Ulkomailla sijaitsevat vieraat kentät kiinnostavat aivan erityisesti ja jos matka niille on mutkaton niin aina parempi.

Kaikki Suomen golfarit miettivät joka kesä Viron matkaa ja yhä useammat myös toteuttavat sen.

Kenttiä on jo ympäri maata

Vähän laskutavasta riippuen löytyy Virosta tänä päivänä jo 7 valmista kenttäkokonaisuutta. Itäistä Viroa eli Narvan seutua lukuun ottamatta, niitä löytyy jo maan eri puolilta.

Tallinnan lähiympäristössä kenttiä on neljä kappaletta, Saarenmaalla, Otepäässä, Pärnussa ja Haapsalussa yksi kussakin.

Seuraavassa hieman yksityiskohtaisempaa tietoa eri kentistä.

Tallinkin Estonia Golf & Country Club

Maan tähän saakka näyttävin golfkenttäkokonaisuus sijaitsee 23 kilometrin päässä Tallinnasta itään pitkin Narvan maantietä. Kylän nimi on Joelähtme ja alue sijaitsee kokonaisuudessaan 5000 vuotta vanhassa Rebalan muinais- ja kulttuurimaisemassa.

Klubilla on kaksi erillistä kenttää eli Jägala jokeen ja Suomenlahteen rajoittuva 18-reikäinen Sea Course ja hieman ylempänä sijaitseva links- tyyppinen, 9-reikäinen Stone Course.

Sea Course kuuluu Euroopan PGA-tourin potentiaalisiin kilpailukenttiin.

Kummatkin kentät on suunnitellut suomalainen Lassi Pekka Tilander.

Korkealla klinttitörmällä sijaitseva klubirakennus edustaa voimakasta historiallista maalaiskartano- riihirakennus -arkkityyppiä.

Lisätiedot ja varaukset: www.egcc.ee

Niitvälja Golf Club

Tuhansille suomalaisille jo tutuksi käynyt Niitväljan kenttä valmistui 9-reikäisenä vuonna 1993 ja 18-reikäisenä heti seuraavana vuonna, ollen pitkään Viron ainoa kenttä.

Niitväljan eräs hyvä puoli on jo pitkään ollut se, että siellä on voinut pelata jo varhain keväällä eli moni suomalainen on useana vuonna kiertänyt kevään ensimmäiset kierroksensa juuri Niitväljassa.

Kentän suunnitteli aikanaan ruotsalainen Åke Persson ja sen monien muutostöiden takana on ollut ruotsalaistunut britti Peter Chamberline.

Kaksi vuotta sitten kentälle rakennettiin viisi aivan uutta väylää, jolloin viisi vanhempaa jäivät ns. jokamiehen pay&play -harjoituskentäksi.

Niitväljan kenttä sijaitsee lähellä Keilan kaupunkia, noin 40 kilometrin päässä Tallinnasta länteen.

Lisätietoja ja varaukset: www.egk-golf.ee

Suuresta Golf

Tallinnan seudun uusin kenttä sijaitsee noin 19 kilometriä lentokentän ja Tarton suuntaan, Suurestan kylässä. Kentällä on nyt valmiina 9 reikää ja seuraavat 9 ovat myöhään viime syksynä (07) kylvetyt.

Kentän on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Sivula Turusta. Kentän sijainti aukealla ja tuulisella paikalla tekee siitä, ainakin keskinkertaisille pelaajille, todella vaativan.

Klubirakennus samoin kuin toiset 9 reikää valmistuvat kesällä 2008.

Lisätiedot ja varaukset: www.golfest.ee

Otepää Golf Club

Lähinnä talviurheilukeskuksena tunnettu Otepää tarjoaa kesäisin mm. uudenuutukaisen ja vuonna 2007 avatun 18 reiän golfkentän. Sen on suunnitellut suomalainen Pekka Wesamaa ja kentän par on 73. Hiihtokeskukset sijaitsevat usein mäkisessä maastossa, eikä Otepää ole poikkeus siitä säännöstä.

Niinpä golfkenttäkin sijoittuu maastoltaan hyvin vaihtelevaan ympäristöön, jossa väylät kulkevat pitkin kumparemaastoa, hiekkakumpuja ja paikoittain jopa läpi aarniometsän. Kentän korkeuserot ovat sen verran tuntuvat, että moni vanhempi pelaaja saattaa joutua turvautumaan golfauton kyytiin.

Otepää sijaitsee lähellä Tarton kaupunkia reilun 200 kilometrin päässä Tallinnasta.

Lisätiedot ja varaukset: www.otepaagolf.ee

White Beach Golf

White Beach Golf sijaitsee noin 10 kilometriä Pärnun keskustasta, Pärnun lahden rannalla ja Audru-joen suistossa. Kentän on suunnitellut suomalainen Kosti Kuronen ja sen par on normaalit 72.

Tasaisen ja lähellä meren pintaa sijaitsevan kentän useimmat haasteet koostuvat lukuisista vesiesteistä.

Samalla alueella sijaitsee myös tunnettu loma- ja kokouskeskus Villa Andropoff, joka oli 1970-luvulta lähtien Neuvostoliiton korkeimman johdon käytössä aina Viron itsenäistymiseen asti.

Komea päärakennus on nyttemmin täysin kunnostettu ja suomalais-virolaiset perheyrittäjät avasivat paikan uudestaan vuonna 1998.

Lisätietoja ja varaukset: www.villaandropoff.fi

Ridala Golf Haapsalu

Tallinnasta 100 kilometriä lounaaseen sijoittuva Haapsalu on vanhastaan tunnettu ja keskiajalta peräisin oleva lomakeskus.

Paikkakunnalle on tarkoitus rakentaa suurempikin golfkeskus, mutta toistaiseksi alueella on valmiina ainoastaan lyhyehkö par-3-kenttä joka toimiin ns. pay&play periaatteella eli kuka tahansa voi yrittää.

Lähivuosina Haapsaluun tulee kuitenkin täysimittainen 18-reikäinen golfkenttä.

Lisätietoja ja varaukset: www.info@ridalagolf.ee

Kuressaari Golf

Keväällä 2008 avataan Saarenmaan Kuressaaressa Viron uusin golfkenttä, aluksi 9-reikäisenä ja loppukesästä, toivon mukaan, jo täysimittaisena.

Pitkään rakenteilla olevan kentän on suunnitellut Lassi Pekka Tilander, jonka mukaan siitä on tulossa todellinen helmi.

Saarenmaa on tietenkin vähän kaukana Viron valtaväyliltä, mutta yksistään tämä kenttä tekee matkasta nautittavan ja tekemisen arvoisen, varsinkin kun myös itse saari tarjoaa roppakaupalla hienoja lomaelämyksiä. Tänne odotetaan myös paljon golfareita Ruotsista, koska saari on kauan sitten kuulunut heidän valtakuntaansa.

Kuressaaressa toivotaan, että osa, joka kesä Ahvenanmaalle suuntaavista tuhansista ruotsalaisgolfareista, löytäisi nyt tiensä myös tänne.

Lisätietoja ja varaukset: www.saaregolf.ee