Sunnuntai 1.8.2010

Sää: Suomi / Viro

Viron monipuolisin taiteilija – Adamson-Eric

Teksti: Ari Sirviö
28.4.2009

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron taiteen näkyvimpiä ja luomisvoimaisimpia taitelijoita. Vaikka hän pääasiassa maalasi, hän teki varsin monipuolisesti taidetta erilaisista materiaaleista: suunnitteli puisia huonekaluja, työsti luonnonkivistä koruja, suunnitteli taidetekstiilejä ja teki merkittävän uran taideteollisena muotoilijana. Tilaustöinä hän ehti suunnittelemaan jopa kahviloiden sisustusta. Taitelijan töitä esittelevään taidemuseoon Pro Estonia tutustui museon tiedottajan Kersti Kollin opastuksella.

Lue lisää

Raitiovaunut ovat osa Helsingin ja Tallinnan kaupunkikulttuuria

Teksti: Matti Niiranen
27.4.2009

Raitiovaunut, tai niin kuin moni wanhan kansan ihminen niitä kutsuu ”raitiohuoneet”, ovat olleet noin sata vuotta osa Helsingin ihmisläheistä imagoa.

Samoin Tallinnassa on pitkät perinteet raitiovaunukulttuurista. Tilausratikat sopisivat Tallinnassa varmaan myös monelle suomalaisryhmälle, vai onko sellaisia jo?

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

Lue lisää

Virolaiset salakuljettivat valuuttavarantonsa pesänmunan Suomeen

Teksti: Tapio Aho
8.5.2009

Viron kruunun uudelleen syntymiseen liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei ole aikaisemmin Suomessa julkisuudessa esitetty. 

Tarina on kuin jännitysnäytelmä, jonka täpärin tilanne syntyy Gennadi Janajevin kaapatessa juntalleen vallan Moskovassa. 

Keskeinen hahmo ja sankari tarinassa on Viron Pankin pääjohtaja Rein Otsason. 

KOP:n silloinen johtaja Tapio Aho valottaa seuraavassa kertomuksessaan 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Lue lisää

Vesimittarit raksuttavat Tallinnassa laskua usein jopa tuplanopeudella


27.5.2009

Tallinnalaiset ovat järkyttyneitä tiedosta, jonka mukaan heidän vesimittarinsa ilmoittavat vedenkulutuksen jopa kaksi kertaa todellista kulutusta suurempana.

Kaikkein raskaimmin tämä iskee juuri niihin, jotka yrittävät käyttää vettä mahdollisimman säästeliäästi, etenkin vanhuksiin.

Teksti Rain Ots

Virolaisvanhusten mielestä AS Tallinna Veden juomavedestä perimä hinta on muutenkin liian korkea. Eesti Päevalehden tekemän tutkimuksen mukaan, mikäli vettä lasketaan vain vähän kerrallaan, sulkemalla hana aina esimerkiksi saippuoinnin ajaksi, vesimittari ei pysähdykään vaan näyttää vedenkulutuksen jatkuvan.

Eläkeläistalouden tyypillistä vedenkäyttöä simuloivassa kokeessa mittarin näyttö oli kaksi kertaa suurempi kuin todellinen kulutus.

Veden jakelusta samoin kuin viemäriverkoston rakentamisesta ja toiminnasta Tallinnan kaupungin alueella vastaa monopoliasemassa oleva AS Tallinna Vesi. Sama yhtiö myös asentaa ja omistaa vesimittarit ja vastaa mittauksen ja laskutuksen oikeellisuudesta.

AS Talinna Vesi on kautta aikojen myös Viron parasta tulosta tekevä yhtiö: se tuottaa omistajilleen voittoa yli 41% vuosittain.

Vaikka Tallinnan vesikriisissä kyse ei ole samanlaisesta terveysvaarasta kuin taannoisessa Nokian kaupungin vesikriisissä Suomessa, samanlaiset luottamukseen ja vastuunkantoon liittyvät kysymykset ovat esillä nyt myös Tallinnassa.

AS Tallinna Veden edustaja oli myös läsnä kun virheelliset kulutuslukemat paljastaneet mittaukset tehtiin. Silti yhtiö ei suostu myöntämään itselleen minkäänlaista vastuuta.

Sen sijaan, että ongelmaan olisi esitetty ratkaisu, vesiyhtiö julkaisi ”vastineensa”, jonka alussa kiistetään koko ongelma vedoten ”tieteellisen” tutkimustukoksen puuttumiseen ja sen jälkeen pelkästään syytellään kuluttajia vääränlaisesta veden kulutuksesta.

AS Tallinna Vesi opastaa nyt vanhuksia, että ”vettä ei pidä tiputtaa hanasta”, ”hanaa ei saa avata kerralla täysille ja sulkea kerralla”, jne. Yhtiön tiedottajan mukaan ”normaalia” vedenkäyttöä olisi esimerkiksi ammeessa peseytyminen tai wc:ssä käynti, jossa kerralla täytetään isompi säiliö.

Kriitikot sanovat nyt, että voi vain arvailla, minkälaista toimintaa AS Tallinna Vedeltä voidaan odottaa silloin, kun Tallinnan vesiverkostossa ilmenisi jokin Nokian vesikriisin kaltainen akuutti terveysongelma. ”Silloin AS Tallinna Vesi ilmeisesti ei myöntäisi alussa mitään ongelmia, myöhemmin se syyttelisi kuluttajia väärästä tavasta juoda hanavettä, joka vesiyhtiön oman määritelmän mukaan on tarkoitettu vain wc:n huuhteluun.”