Sunnuntai 1.8.2010

Sää: Suomi / Viro

Viron monipuolisin taiteilija – Adamson-Eric

Teksti: Ari Sirviö
28.4.2009

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron taiteen näkyvimpiä ja luomisvoimaisimpia taitelijoita. Vaikka hän pääasiassa maalasi, hän teki varsin monipuolisesti taidetta erilaisista materiaaleista: suunnitteli puisia huonekaluja, työsti luonnonkivistä koruja, suunnitteli taidetekstiilejä ja teki merkittävän uran taideteollisena muotoilijana. Tilaustöinä hän ehti suunnittelemaan jopa kahviloiden sisustusta. Taitelijan töitä esittelevään taidemuseoon Pro Estonia tutustui museon tiedottajan Kersti Kollin opastuksella.

Lue lisää

Raitiovaunut ovat osa Helsingin ja Tallinnan kaupunkikulttuuria

Teksti: Matti Niiranen
27.4.2009

Raitiovaunut, tai niin kuin moni wanhan kansan ihminen niitä kutsuu ”raitiohuoneet”, ovat olleet noin sata vuotta osa Helsingin ihmisläheistä imagoa.

Samoin Tallinnassa on pitkät perinteet raitiovaunukulttuurista. Tilausratikat sopisivat Tallinnassa varmaan myös monelle suomalaisryhmälle, vai onko sellaisia jo?

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

Lue lisää

Virolaiset salakuljettivat valuuttavarantonsa pesänmunan Suomeen

Teksti: Tapio Aho
8.5.2009

Viron kruunun uudelleen syntymiseen liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei ole aikaisemmin Suomessa julkisuudessa esitetty. 

Tarina on kuin jännitysnäytelmä, jonka täpärin tilanne syntyy Gennadi Janajevin kaapatessa juntalleen vallan Moskovassa. 

Keskeinen hahmo ja sankari tarinassa on Viron Pankin pääjohtaja Rein Otsason. 

KOP:n silloinen johtaja Tapio Aho valottaa seuraavassa kertomuksessaan 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Lue lisää

Eurovaaliviikolla juhlitaan näyttävästi Viron lipun 125. vuosipäivää


3.6.2009

Teksti Rain Ots

Tällä viikolla juhlitaan Viron sinimustavalkoisen lipun 125. vuosipäivää. Juhlatilaisuuksia järjestetään usealla paikkakunnalla, mm. Tallinnassa, Tartossa, Otepäällä ja Pärnussa.

Koko viikonlopun kestävien juhlallisuuksien päätapahtumapaikka on Otepään Linnamäen laaksossa, jossa on mukana Viron Radion Sinfoniaorkesteri, Poliisien puhallinorkesteri ja laulukuorot. Ohjelmassa on myös Rein Rannapin uuden teoksen Otepää Kantaat ensiesitys.

Viron lipun museo kärsii juhlasta huolimatta vuotavasta katosta

Otepään pääjuhlassa luovutetaan mm. 1200 kannettavaa lippua kuoroille ja tanssiryhmille, jotka ovat tulossa Laulu- ja Tanssijuhlille. Luovutettavat liput ovat todellista juhlamallia – kannettavilla lipputangoilla on pituutta 3 metriä ja ne on varustettu myös erityisellä Viron lipun 125. vuosipäivää varten valmistetulla lippunaulalla.

Eräänä omituisuutena Viron Lipun juhlaa ei päätetäkään Paciuksen Maamme-laululla, vaan lopussa lauletaan Kihnun kansallishymni. Näin virolaiset voivat kokea olevansa suuri ja monikansallinen kansakunta, jonka sisällä elää vielä muitakin kansallisuuksia.
 
Otepään juhlakonsertin kustannusarvio on 1,5 Viron kruunua, joka tulee kokonaan Viron valtion bbudjetista. Järjestäjien mukaan viron kansa tarvitsee lohdutusta erityisesti nyt, kun maa painii talouslaman ja valtiontalouden äärimmäisen säästökuurin kanssa. Viron Lippu siunattiin virallisesti käyttöön 4.kesäkuta 1884 Otepään pappilassa, jossa vuodesta 1996 alkaen toimii Viron Lipun museo. Museon suurimpana ongelmana tällä hetkellä on vuotava katto.
  
Otepään seurakunta on pyytänyt Viron hallitukselta, että valtio myöntäisi katon korjaukseen puuttuvat 100 000 kruunua, mutta yleiseen säästökuuriin vedoten hallitus ei ole voinut rahaa myöntää. Otepään pappilan kunnostuksen tukemiseksi on perustettu Viron lipun seura, jonka puheenjohtaja Trivimi Vellisten mukaan puuttuva summa saataisiin kasaan, kun jokainen virolainen antaisi 10 senttiä. Lahjoituksia varten on avattu myös kaksi pankkitiliä:
 
SEB Pank, ak nr 10220038518017 , viesti „Lipu sünnikoht”;
SEB pank, ak nr 10220049643010, viesti „Otepää kirikla katus”
 
Viron Lipun Seura: http://www.lipuselts.ee
 
VIRON LIPPULAULU
Sävel: Endel Võrk / Sanat Martin Lipp
 
Kaunistakaa synnyinmaamme
lipun värein puhtahin!
Niiden alle pojat Eestin
yhtehen taas tulla voi.
Yksi heillä olkoon tahto,
veljesmieli urhea.
Voimakkaana kaikuu huuto:
Eesti, Eesti, eläköön!
Sininen on taivahasi,
kallis Eesti, kotimaa.
Vaaran, vaivan hetkinäsi
sinne katsees’ käännä vaan!
Musta on sun peltomaasi,
jota hiess’ on viljelty.
Musta meill’ on vaateparsi,
isiltä jo peritty.
Sini-musta-valkeana
liehuu lippu Eestinmaan!
Vilja varttuu, tähkäpäinä,
sato runsas tulla saa.
Veljesmieli, varma tahto
Eestin kodit kohottaa!
Kaikuu kautta taivaan huuto:
Eesti, Eesti, eläköön!