|
||||||
|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 1/2006 - PÄÄKIRJOITUS |
||||||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
Meri yhdistää Viroa ja Suomea
1. Seison Katariinan laakson linnan pihalla, oloni on haikea. Edessäni ovat itsenäisen Viron armeijan kaikki kolme puolustushaaraa. Ensimmäisenä aukiolle marssivat merivoimat. Aiheena on Meri. Ilmavoimat lentävät ylitsemme, arvailen vieressäni seisovan entisen kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kanssa, että ovatko kyseessä Hornetit. Eivät kuulemma olleet. Itämeri ja erityisesti Suomenlahti ovat kautta aikojen sekä yhdistäneet että erottaneet suomalaisia ja virolaisia. Tämä koskee erityisesti Helsinkiä ja Tallinnaa. Sunnuntaina 26.3.2006. haudattu Viron presidentti (1992– 2001) Lennart Meri oli kansojamme merkittävästi yhdistänyt henkilö. Hän oli myös suuri Suomen ja Helsingin ystävä; jopa siinä määrin, että hänen kuolemansakin yhdistää kansojamme. Osallistuvathan hänen hautajaisiinsa kaikki Suomen elossa olevat kolme presidenttiä. Suuri Kiitos Tarjalle, Martille ja Maunolle. 2. Lennart Meren elämäntyö puhuttaa nyt kymmeniä tuhansia muitakin suomalaisia kuin vain presidenttejämme tai huippupoliitikkoja. Kansa, jolla on meren rantaa ei ole pieni. Meren viestit ja puheenvuorot palautuvat jälleen kirkkaampina kaikkien niiden suomalaisten mieliin, jotka ovat eri aloilla tehneet virolaisten kanssa yhteistyötä viime vuosikymmeninä. Tutustuin Mereen paremmin Viron 1992 presidentinvaalien alla. Minulle järjestyi tilaisuus matkustaa hänen kanssaan kahden kesken Kaakkois-Viroon vaalikiertueelle. Menomatkalla hän lueskeli pari tuntia Pravdaa ja kuunteli jotain venäjänkielistä radioasemaa. Sitten hän alkoi keskustelemaan, oli utelias kaikesta ja kertoi napakasti omat mielipiteensä. Etupenkillä olivat autonkuljettaja ja turvamies nimeltä Ants. Itse vaalitilaisuudessa minua käytettiin yllättävällä tavalla hyväksi. Lennart aloitti puheen paikallisen kansakoulun täpötäydessä juhlasalissa esittelemällä minut. Olin hämilläni ja vasta myöhemmin tajusin, että pienessä maalaiskaupungissa temppu upposi yleisöön. Lennart vetosi puheessaan Viron kansaan ja sen oikeuteen olla itsenäinen. Niin sanottujen ”huutokarjalaisten” jälkeläisenä melkein itkin. Samoin koko yleisö, jonka joukossa oli runsaasti setokaisia – viron karjalaisia. 3. Paluumatkalla Võrusta (1992) Meren sarkasmi puhkesi kukkaan. – Saisinko eväsvoileipäni, hän pyysi turvamieheltään. – Anteeksi, mutta minä söin sen jo, kuului vastaus. Tämän jälkeen Meri nojasi Volgan takapenkillä taaksepäin ja huokaisi: – Tällainen maa tämä Viro on, turvamies syö presidentiltä eväät. Varmuudeksi selitettäköön vitsi: Meri oli vasta presidenttiehdokas. 4. Vuoden 1991 syksyllä toimin politiikan toimittajana Helsingin Kampissa, Kansakoulukuja kolmosessa. Työnantaja oli kokoomuksen Nykypäivä - lehti. Tuo syksy on jäänyt poikkeuksellisen hyvin mieleeni monestakin syystä. Tärkeimpiin muistoihini syksystä 1991 kuuluu se, että maanantaina 19. elokuuta tapahtui karmeita Moskovassa. Gennadi Janajev kumppaneineen aloitti vallankaappauksen Neuvostoliitossa, tarkoituksenaan mitä ilmeisimmin paluu vanhaan ja mm. murskata balttien itsenäisyyshaaveet. Neuvostoliittoon julistettiin kuuden kuukauden poikkeustila. Siinä samassa Suomikin meni jonkinlaiseen shokkiin. Moskovassa olleiden noin tuhannen suomalaisen evakuointiakin ehdittiin pohtia. Helsingin Mariankatu 8:ssa oli kuitenkin yksi mies, joka tuprutteli kiireisenä, mutta päämäärätietoisena tupakkaa. Lennart Meri tiesi sisimmissään, että Janajev ei kestäisi. Jo seuraavana päivänä tiistaina 20.8. veljeskansamme Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi. Meri jatkoi tämän jälkeen varmuuden vuoksi toimintaansa maan ulkoministerinä Helsingistä käsin. Siellä törmäsin häneen useaan otteeseen Viron viisumeita toimittajamatkoilleni hakiessani. Meri osasi lähestyä ihmistä kuin ihmistä aidosti kiinnostuneena ja samalla oman näkemyksensä joskus lyhyesti ja ytimekkäästi esittäen. Joskus taas haastattelu venyi yllättävän pitkäksi. Ironista kyllä Meren on väitetty olleen myöhästymisen mestari. Ironista siksi, että Neuvostoliiton romahtamista ennakoidessaan hän ei todellakaan myöhästynyt. 5. Lennart Meri ei aikaillut Neuvostoliiton epävakaudesta huolimatta. Hän liikkui käyttöönsä saamallaan mustalla Mercedeksellä Helsingin katuja pitkin vapaan Viron lippu konepellillä liehuten. Tavalliset suomalaiset taputtivat spontaanisti käsiään, mutta virallinen Suomi piti kielen keskellä suuta. Tämän seikan Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen toi koskettavasti esille puheessaan Katariinan laaksossa (Kadriorg). Jo muutaman päivän kuluttua monen suomalaisen lehden etusivu meni uusiksi, kun Janajevin vallankumous kukistettiin keskiviikkona 21.8.1991. Suomalainen media oli hämmentynyt – suomettumisen ajan itsesensuurista ei oltu vielä päästy eroon. Viikkolehdistä Suomen Kuvalehti ehti jo mennä painoon ennen Janajevin kukistumista ja etusivusta tuli ehkä lehden historian yksi noloimmista. Itse kuulin kotiin töistä palattuani uutisen Janajevin luhistumisesta keskiviikkona iltapäivällä CNN -kanavalta. Perjantaisin ilmestyneen Nykypäivän etusivu oli hetkeä aiemmin mennyt ”kiinni”. Soitin välittömästi päätoimittajalle ja palasin toimitukseen tarkastamaan varmuudeksi juttujamme. Eipä tarvinnut muuttaa. Minulle ei tullut valtavana yllätyksenä se, että Neuvostoliitto oli rapistumassa ja että IVY perustettiin. Tai että Baltian maat itsenäistyvät. Tapahtumien nopeus kylläkin yllätti, sitä en nuorena noviisi-toimittajana ymmärtänyt, mutta onneksi Lennart ymmärsi. Jotain kyllä aavistin itsekin. Olin jo noin viiden vuoden ajan reissannut Virossa ja Moskovastakin alkoi tulla minulle erikoisia viestejä ja kutsuja, vaikka edustinkin ”luokkavihollisia”, taantumuksellista puoluetta ja sen pää-äänenkannattajaa. Vuoden 1999 joulukuun 1. päivä mm. haastattelin kolmisen tuntia Kadriorgin linnassa silloisen Viron sosialistisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemies Arnold Rüüteliä. Rüütel oli yhtä päättäväinen kuin Meri – ja tulkkina toiminut rouva Ingrid Rüütel oli myöskin varma tulevista asioista. Moskovassa puolestaan haastattelin samoihin aikoihin, syksyllä 1990, esimerkiksi Moskovskij Komsomolets -lehden päätoimittajaa, joka ilmoitti olevansa monarkisti. Lehden levikki oli tuolloin vaatimattomat viisi miljoonaa. Sekin oli vihje sosialistisen järjestelmän toivottomuudesta. Vaikka signaalit Neuvostoliiton luhistumisesta olivat selviä, niin USA:n ja muun lännen, virallisen Suomen tai suomalaistoimittajien silmät eivät avautuneet vasta kun se oli totta. Piret Salurin mainiossa teoksessa Lennart Meri – Tulen maasta jonka nimi on Viro, Meri toteaa: ”Asialla oli myös tragikoominen puolensa: Yhdysvaltain 25 000 hyväpalkkaista kremlologia”. 6. Lennart Meri vietti perheineen Siperiassa pakkotyöleireillä viisi vuotta. Sieltä takaisin Viroon päästyään hän piti yllä isänsä Georg Meren unelmaa omasta veneestä, jolla tarvittaessa voisi paeta Suomeen. Unelma toteutui syyskesällä 2004. Silloin hän ei venettä tosin enää tarvinnut varsinaisiin pakomatkoihin – liittyihän Viro Natoon huhtikuun alussa 2004 ja Suomi on taas ymmällään. Päätoimittaja Matti
Niiranen |
 |
||||
