|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 3/2005 - PÄÄKIRJOITUS |
||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
Suomen ja Viron suhteet jatkuvassa muutostilassa Kukapa
olisi uskonut 15 vuotta sitten, että Tallink ehkä ostaa pian
sinivalkoisen Silja Linen? Tai jos ei osta, niin peruste on ehkä se,
että Siljan laivat ovat sille liian vanhoja? Tuskinpa kukaan.
Toisaalta kehitys on ollut hyvin luonnollista. Alhaisemman kustannustason johdosta laivaliikenne Itämerellä on huomattavasti edullisempaa kun purjehtii Viron lipun alla. Suomi ja suomalaiset ovat hinnoitelleet itsensä pois näiltä kansainvälisiltä vesiltä. Tai pitäisikö sanoa Euroopan unionin sisäisiltä reiteiltä. Ja jos ranskalaiset ovat pohtineet puolalaisten putkimiesten roolia yhdentyvässä Euroopassa, niin meillä on seurattu virolaisten putki- ja rakennusmiesten esiinmarssia. Tai ainakin taloyhtiössä, jossa allekirjoittanut asuu, on saanut harjoitella viimeisen vuoden ajan viron kielen taitoja putkiremontin tekijöiden kanssa. Suomen ja Viron keskinäiset suhteet ja työnjako ovat olleet jatkuvassa muutostilassa sen jälkeen kun etelänaapuriin perustettiin elokuussa 1991 maan historian toinen tasavalta. Laivayhtiöiden omistuspohjaa suurempia merimerkkejä ovat olleet esimerkiksi Viron EU- ja Nato-jäsenyyksien toteutuminen. Suhteemme syvenevät Eurooppa-politiikan tasolla, kuten Viron uusia suurlähettiläs Priit Kolbre tässä lehdessämme toteaa. Turvallisuuspolitiikan saralla suhteet ovat myös heittäneet häränpyllyä. Asetelmat ovat sotilaallisen liittoutumisen alalla tyystin toiset kuin Viron vaaran vuosina viime vuosikymmen alussa. Mutta miten on kansalaisyhteiskunnan laita Virossa? Onko etenemistä tapahtunut sillä saralla? Ainakin maan puoluekenttä vaikuttaisi olevan vakiintumassa. Se vaikuttaa myönteisesti yli Suomenlahden käytävään poliittiseen dialogiin. Lokakuun kuntavaleissa Viron puolueiden väliset voimasuhteet eivät enää heilahtaneet niin jyrkästi kuin aiemmin – vaikka vaaleissa sai ensimmäisenä maailmassa äänestää sähköisesti. Lisää Viron kuntavaaleista painetun lehden sivuilla 20–23. Viron ex-pääministeri ja nykyinen talousministeri Edgar Savisaar on julkaissut muistelmansa vuosilta 1990–92 nimellä Viron vaaran vuodet. Muistelija oli noina vuosina pääministeri ja siksi monelta osin suuressa vastuussa Viron itsenäistymisprosessissa. Savisaaren kirja on eräs virstanpylväs Suomen ja Viron välisissä suhteissa. Toisen naapurimaan johtava poliitikko ja vieläpä istuva ministeri on nyt avannut varsin kriittisen keskustelun lähihistoriastamme. Ja mikäpäs siinä. Voidaanhan ystävien kesken keskustella tarvittaessa suoraankin ja antaa ”potut pottuina”. Savisaaren ansiot ovat kiistämättömät, mutta silti lienee lupa hämmästelle muistelmista läpi loistavaa suoranaista kitkeryyttä Suomea ja sen politiikkaa kohtaan. Vaikka Savisaar yrittääkin paikoin siivota eräillä kohteliaisuuksilla heittämäänsä mutaa, niin ministerin vastuita edelleen hoitavan ”valtiomiehen” kynästä olisi odottanut hieman analyyttisempaa ja diplomaattisempaa tekstiä. Räiskyvät kielikuville ja ylilyönneille voi toki olla myös hyvin arkipäiväinenkin selitys. Ehkä kyseessä on kirjan myynnin edistämistemppu Suomessa. Muissa pohjoismaissa Savisaarta kun tuskin edes enää muistetaan. Rakkaat solidaariset ystävät muissa pohjoismaissa keskittyvät taas omiin askereihinsa. Suomi on ja pysyy. Sielunveljiään Viron ex-pääministeri tuntuu silti löytävänsä lähinnä Islannista, Tanskasta ja Ruotsista – epäilemättä myös Norjasta. Herää kysymys, että onko Savisaar unohtanut toisen maailmansodan historian – vaikka hän siitä kunniaa ikään kuin muodon vuoksi Suomelle suitsuttaakin. Itseään Savisaar kehuu sellaisella tarmolla, että paatuneinkin suomalainen poliitikko punastuisi vastaavaa tehdessään. Korkkiruuvimainen asennoituminen puolestaan näkyy muun muassa siinä, että hän ylistää yhtäällä esimerkiksi Lennart Merta, mutta toisaalla kirjassa mollaa tämän puhtaasti oman edun ajattelijaksi. Onnea kirjan myyjille! Savisaaren kirjan arvostelu löytyy painetun lehden sivuilta 28–29. Päätoimittaja Matti
Niiranen |
![]() |