|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 4/2006 - PÄÄKIRJOITUS |
||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
Suomen ja Viron poliittinen yhteistyö syvenee Ruotsin
ulkopoliittisen instituutin johtaja Tomas Ries on moittinut Suomen
ulkopoliittista johtoa passivisuudesta, suorastaan pysähtyneisyyden
ajasta. Totta tai ei, niin ainakaan Viron ulkopolitiikassa ei ole
meneillään stagnaation aika.
Viron uusi presidentti T.H. Ilves pitää korkealla profiilillaan ja sulavalla kosmopoliitin otteellaan huolen siitä, että pienen Viron ääni kuuluu niin selvästi kuin sen vain on mahdollista kuulua kansainvälisillä areenoilla. Suomen kannalta on hyvä, että Viro Ilveksen ”sparraamana” tähtää syvemmälle Euroopan unionin ytimiin. Maillamme on paljon tärkeitä yhteisiä intressejä, esimerkiksi turvallisuuspolitiikassa ja Itämeren suojelussa. Ensi maaliskuun vaaleissa virolaiset vetävät tältäkin osin linjaa – presidentillähän on maan perustuslain mukaan lähinnä seremoniaalinen rooli. Virossa valitaan maaliskuun 4. päivä 2007 uusi parlamentti, riigikogu. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin valitaan Suomen eduskunta. Siinä missä Viron parlamentissa ja poliittisessa järjestelmässä puoluekenttä elää edelleen jatkuvasti ja hallitukset ovat usein lyhytikäisiä, Suomessa ovat asetelmat jämähtäneet paikoilleen ja hallitukset istuvat koko vaalikauden. Myös Viron demokratialle, vakaudelle ja taloudenpidolle voisi olla hyväksi päästä koko vaalikauden mittaisiin hallituksiin. Istuva Andrus Ansipin hallitus on jo järjestyksessään 11. Viron 15 vuotta jatkuneen uuden itsenäisyyden aikana. Puoluekenttä etelänaapurissa on edellä mainitusta huolimatta selkiytynyt. Enää ei esimerkiksi oluen ystävillä taida olla omaa puoluetta, ainakaan puoluerekisterissä. Erittäin merkittävä askel otettiin marraskuun lopulla 2006, kun Isänmaan Liitto ja Res Publica päättivät yhdistyä. Puolueen virallinen tunnus ja nimi on nyt IRL. Ehdokas pääministeriksi on Mart Laar. Uuden puolueen viiteryhmä Euroopan parlamentissa on EPP, europarlamentin suurin ryhmä. IRL:stä tulee Kansallinen Kokoomus rp:n veljespuolue. Isänmaan Liitto on ollut kokoomuksen veljespuolue koko Viron 2. tasavallan ajan. Päätoimittaja Matti
Niiranen |
![]() |