Keskiviikko 10.3.2010

Sää: Suomi / Viro

Viron monipuolisin taiteilija – Adamson-Eric

Teksti: Ari Sirviö
28.4.2009

Adamson-Eric (1902–1968) on Viron taiteen näkyvimpiä ja luomisvoimaisimpia taitelijoita. Vaikka hän pääasiassa maalasi, hän teki varsin monipuolisesti taidetta erilaisista materiaaleista: suunnitteli puisia huonekaluja, työsti luonnonkivistä koruja, suunnitteli taidetekstiilejä ja teki merkittävän uran taideteollisena muotoilijana. Tilaustöinä hän ehti suunnittelemaan jopa kahviloiden sisustusta. Taitelijan töitä esittelevään taidemuseoon Pro Estonia tutustui museon tiedottajan Kersti Kollin opastuksella.

Lue lisää

Raitiovaunut ovat osa Helsingin ja Tallinnan kaupunkikulttuuria

Teksti: Matti Niiranen
27.4.2009

Raitiovaunut, tai niin kuin moni wanhan kansan ihminen niitä kutsuu ”raitiohuoneet”, ovat olleet noin sata vuotta osa Helsingin ihmisläheistä imagoa.

Samoin Tallinnassa on pitkät perinteet raitiovaunukulttuurista. Tilausratikat sopisivat Tallinnassa varmaan myös monelle suomalaisryhmälle, vai onko sellaisia jo?

Lue lisää

Viron golfkentät kutsuvat suomalaisia

Teksti: Lassi Tilander
27.4.2009

Viron golfkentät on perustettu – ainakin lyhyellä tähtäimellä – lähinnä suomalaisturistien tarpeita ajatellen.

Oman maan kehittymisen myötä tilanne varmasti muuttuu, mutta hyvin hitaasti. Kaikki nykyiset kentät panostavat käytännössä lähes kaiken markkinointinsa Suomeen. Suomesta tulevat pelaajat ja heidän mukanaan tarvittavat rahat, rakennusvaiheessa syntyneiden velkojen hoitoon sekä kenttien ylläpitoon.

Lue lisää

Virolaiset salakuljettivat valuuttavarantonsa pesänmunan Suomeen

Teksti: Tapio Aho
8.5.2009

Viron kruunun uudelleen syntymiseen liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei ole aikaisemmin Suomessa julkisuudessa esitetty. 

Tarina on kuin jännitysnäytelmä, jonka täpärin tilanne syntyy Gennadi Janajevin kaapatessa juntalleen vallan Moskovassa. 

Keskeinen hahmo ja sankari tarinassa on Viron Pankin pääjohtaja Rein Otsason. 

KOP:n silloinen johtaja Tapio Aho valottaa seuraavassa kertomuksessaan 18 vuoden takaisia tapahtumia.

Lue lisää

Sisältö

Tuoreimmat verkkolehteen päivitetyt artikkelit

19.10.2009
Matti Niiranen
Viron oikeistopuolueet pitivät asemansa valtaosassa maan kuntia, vaikka Edgar Savisaaren johtama keskustapuolue sai juuri pidetyissä kuntavaaleissa noin 53%:ia äänistä Tallinnassa. Valtapoliittisesti kuntavaalit eivät Viroa paljon keikuttaneet. Maan...
16.6.2009
Pro Estonia
Pro Estonian Uutisvirta –osasto on nyt avattu. Uutisseurantaa olemme kohdentaneet mm. Viron kulttuuriin ja matkailuun. Uutisvirrasta l...
16.6.2009
Pro Estonia
Tuglas-seura ylläpitää Helsingin Mariankadun toimitiloissaan laajaa Baltia -aiheista kirjastoa ja arkistoa, joka on monille...
Teksti Pro Estonia / Tuglas-seura Tuglas-seuran ylläpitämän Baltia-kirjaston tarkoitus on jakaa tietoa ja tarjota aineistoa kaikille Baltiasta kiinnostuneille. Tutkimuskäyttöön tarvittavan kirjallisuuden osalta kirjasto on ns. säilyttävä kirjasto,...
16.6.2009
Pro Estonia
Suomalaisilla on hieno mahdollisuus tutustua Viron Suomen suurlähetystön tiloissa taidenäyttelyyn, jossa on esillä maakivestauml...
Tavallinen maakivi ehti Viron ammattimaiseen korutaiteeseen taideteollisuudessa 1950-luvun lopulla tapahtuneiden voimakkaiden muutosten seurauksena. Se jatkoi voittokulkuaan 1960-luvulla juurruttaen korutaiteeseen uuden pelkistetyn muotokulttuurin ja ei-perinteisten materiaalien käytouml...
11.6.2009
Matti Niiranen
Pro Estonia muuttui huhtikuun alusta lukien kokonaan verkkolehdeksi. Huhtikuun 27. päivä 2009 avattiin verkkolehden uusi etusivu. Ulko...
11.6.2009
Nyyrikki Kurkivuori
Vuoden 2004 kesäkuun loppupuolella poistui keskuudestamme korkeassa iässä liki tuntematon mies, jonka lähdön myötauml...
Yhteensä 3700 suomalaista taisteli Viron vapaussodassa Viron puolustusministeri Margus Hanson (v. 2004) totesi lausumissaan muistosanoissa Paavo Takkulasta seuraavaa: ”Olemme menettäneet viimeisen Viron vapauden puolesta taistelleen suomalaisen sotilaan. Hänen kaltaistensa...
10.6.2009
Pro Estonia
Teksti: Rain Ots Virolaiset äänestivät suomalaisia ahkerammin viime sunnuntain europarlamenttivaaleissa. Tulosta voidaan selitt...
Virolaisten parempaa tulosta edesauttoi mahdollisuus äänestää sähköisesti. Internetin välityksellä oli mahdollisuus äänestää ennakkoäänestyspäivinä, ja sitä mahdollisuutta käytti 58614 äänestäj...
3.6.2009
Pro Estonia
Rain Ots
Teksti Rain Ots Tällä viikolla juhlitaan Viron sinimustavalkoisen lipun 125. vuosipäivää. Juhlatilaisuuksia jä...
Viron lipun museo kärsii juhlasta huolimatta vuotavasta katosta Otepään pääjuhlassa luovutetaan mm. 1200 kannettavaa lippua kuoroille ja tanssiryhmille, jotka ovat tulossa Laulu- ja Tanssijuhlille. Luovutettavat liput ovat todellista juhlamallia –...
27.5.2009
Pro Estonia
Tallinnalaiset ovat järkyttyneitä tiedosta, jonka mukaan heidän vesimittarinsa ilmoittavat vedenkulutuksen jopa kaksi kertaa...
Teksti Rain Ots Virolaisvanhusten mielestä AS Tallinna Veden juomavedestä perimä hinta on muutenkin liian korkea. Eesti Päevalehden tekemän tutkimuksen mukaan, mikäli vettä lasketaan vain vähän kerrallaan, sulkemalla hana aina esimerkiksi...
27.5.2009
Pro Estonia
Virolainen Õhtuleht kertoo tallinnalaisen Nimega Baarin ja joukon muita baareja omistavan brittiläisen John MacGregorin arvioivan, ett...
27.5.2009
Pro Estonia
Viron pääministeri Andrus Ansip on erottanut hallituksestaan maan sosialidemokraattisen puolueen, joka oli asettunut poikkiteloin mm....
27.5.2009
Pro Estonia
Viro on syytä pitää mielessä suomalaisten opinahjojen syyslukukautta valmisteltaessa. Koululaisten ja opiskelijoiden...
Viroa voisi käsitellä kokonaisten teemapäivien tai yksittäisten koulutuntien puitteissa. Aiheiden kirjo on laaja – historia, kieli, kulttuuri, kirjallisuus, elokuva, musiikki, virolainen keittiö, muoti, jokapäiväinen elämä jne. Viron kieleen...
18.5.2009
Pro Estonia
Mukana on jo mm. hyvä tapahtumakalenteri Pro Estonian linkkivalikko on nyt avattu ja sitä laajennetaan parhaillaan. Pyydämme...
Linkkivalikoimasta on tavoitteena tehdä selkeä ja helppokäyttöinen oikotie ja apuväline Suomen ja Viron välisiin suhteisiin. Palautetta linkistöstä voi antaa ja ehdotuksia sen laajentamiseksi voi tehdä valitsemalla ylävalikosta "...
18.5.2009
Pro Estonia
Viro nousi upeasti kuudennelle sijalle Eurovision laulukilpailussa Moskovassa. Pisteitä Viro keräsi 129, kun Suomi sai tyytyä 22...
15.5.2009
Rain Ots
Eilen Viron Riigikogussa puhunut sosiologi, kansanedustaja Marju Lauristin sanoo, että miesten asema Virossa on paljon heikompi kuin ...
”Feministinen vihan ilmapiiri syy miesten suureen kuolleisuuteen” Tilastojen mukaan työikäisten miesten kuolleisuus Virossa on noussut jyrkästinykyisen laman aikana. Eikä nyt kyse ole esimerkiksi alkoholisteista, vaan juuriniistä miehistä, joiden...
15.5.2009
Pro Estonia
Suomen ja Viron pääministerien asettamat selvitysmiehet Jaakko Blomberg ja Gunnar Okk kartoittivat viime vuonna uusia ideoita siihen,...