Tallinnassa toimii suomalainen Pyhän Pietarin seurakunta, jonka perustivat Virossa asuvat inkerinsuomalaiset 1989. 

Seurakunta toimii Viron kirkon yhteydessä, mutta Suomen evankelis- luterilaisen kirkon Kirkkohallitus lähettää seurakuntaan papin palvelemaan inkerinsuomalaisia ja maassa asuvia tai matkustavia suomalaisia. 

Suomen kirkko pitää huolta Virossa asuvista jäsenistään tarjoamalla mahdollisuuden osallistua jumalanpalvelukseen ja saada kirkollisia toimituksia omalla äidinkielellä. 

Seurakunta kokoaa suomalaisia myös perheiden ja lasten toimintaan.

TEKSTI ja kuvat: Ari Sirviö

Kirkkohallitus valitsi Viron siirtolaispapin virkaan teologian tohtori, pastori Hannele Revon (s. -57) vuoden 2007 alusta. Repo siirtyi siirtolaispapiksi Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan lehtorin tehtävästä. Hän on toiminut uskonnondidaktiikan opettajana myös Tallinnassa Teologisessa Instituutissa ja Tarton yliopistossa. Hän toimii suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja siirtolaispapin tehtävissä muualla Virossa. 

Inkerinsuomalainen seurakunta perustetaan 

– Pää tulevaisuudessa ja jalat siellä historian juurissa, kuvaa Hannele Repo asemaansa seurakunnan pappina. 

Hän kertoo seurakunnan vaikuttavasta perustamisesta: vuonna 1989 toimitettiin suomenkielinen jumalanpalvelus, johon oli kokoontunut liki 700 inkerikkoa vihkimaan Inkerin lippua. Samassa yhteydessä päätettiin perustaa seurakunta. 

– Ja ihmiset allekirjoittivat asiakirjan, jolla anottiin lupaa Moskovasta, Uskontoasiain valtuutetulta, perustaa seurakunta. On muistettavaa, että tuolloin elettiin neuvostoaikaa – allekirjoitus olisi pahimmillaan voinut tarkoittaa vaikka karkoitusta Siperiaan… kertaa Repo seurakunnan syntyhistoriaa. 

Lupa saatiin. Seuraavaksi seurakunnan perustaneet mummoset ryhtyivät hankkimaan toimitilaa. Viron itsenäistyttyä oli mahdollista hankkia työvuosien perusteella kortteja, joilla saattoi lunastaa asuntonsa itselleen. Mummoset keräsivät kortteja niiltä jotka eivät itse saamaansa oikeutta käyttäneet. 

– Näillä kerätyillä korteilla hankittiin sitten Pärnu maantieltä huoneisto, jossa seurakuntakoti tänäkin päivänä on, kertoo Repo. 

Seurakuntakoti on ahkerassa käytössä, mutta Hannele Repo haaveilee sinne vielä kahvilaa, jossa tuoksuisi korvapuustit ja kahvi. 

– Sellaista kokoontumispaikkaa suomalaisille, joita Merimieskirkolla on maailmalla, lisää Repo. 

Inkerinsuomalaiset vanhenevat – tarvitaan mukaan ulkosuomalaisia

Inkerinsuomalaisuus on tuonut seurakuntaan syvyyttä ja vahvuutta. Repo kertoo nöyränä kuunnelleensa seurakunnan iäkkäiden inkeriläisten elämäntarinoita. Hän kertoo ihmetelleensä sitä sitkeyttä, joka näissä vanhoissa naisissa on. Kuinka he kärsimysten ja koettelemusten keskelläkin olivat ylpeitä suomalaisuudestaan ja pysyneet uskossaan vahvoina. Ja ihmettelee hän vielä tänäänkin heidän syvää rakkauttaan kirkkoon. 

– Koen, että pappina saan ja opin kokoajan. Tuntuu, että heille en kykene paljon antamaan, vaan opin heidän elämänviisaudesta ja lujasta uskosta, hän pohtii. 

Tallinnassa on tuhansia työn vuoksi kaupungissa asuvia suomalaisia. Mutta heistä vain pieni osa on löytänyt tiensä seurakuntaan. Hannele Repo pohtii, että yksi syy on tietämättömyys. Suomalaiset eivät tiedä, että Tallinnassa toimii suomalainen seurakunta. 

– Seurakunnassa on parisen sataa jäsentä, joista vain nelisenkymmentä on ulkosuomalaista. Ongelmana on, että inkerinsuomalaiset vanhenevat kovaa kyytiä ja heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan kasvaa virolaisia tai vironvenäläisiä, joilla ei enää ole suomalaista identiteettiä. Siksi ulkosuomalaisten mukaan saaminen on tärkeää, painottaa Repo.

Koululaiset seurakunnan riemuna  Ne suomalaiset, joilla on lapsia Tallinnan suomalaisessa koulussa ovat koulun kautta saaneet tietoa seurakunnasta. Yhteistyö koulun kanssa on tiivistä. Repo käy säännöllisesti koulussa pitämässä aamunavauksia ja koululaiset käyvät kirkossa ainakin joulu- ja kevätjumalanpalveluksissa. Seurakunnalle yhteys kouluun on ollut ilonaihe. Koululaisjumalanpalvelukset kokoavat aina paikalle seurakunnan vanhempia jäseniä kuulemaan erityisesti koulun kuoron iloista laulua.  – Jouluna ja keväällä huomaa, että tutut virret Enkeli taivaan ja Suvivirsi kuuluu vahvana suomalaisuuteen. Kirkko on silloin täynnä ja ehkä olo ulkomailla korostaa tätä puolta meissä, miettii Hannele Repo.  Vaikka Viro ei ole kaukana Suomesta, niin yllättävän paljon Repo on havainnut juurettomuuden tunnetta Tallinnassa asuvilla suomalaisilla.  Seurakunnan kerhot kokoavat Tallinnan alueella asuvia lapsia yhteen ja samalla äidit tutustuvat toisiinsa ja saavat aikaa yhdessäoloon. Repo on huomannut, että usein suomalaisäidit ovat kotona yksin lasten kanssa kun mies on pitkiä päiviä työssä. Siksi kerhotoiminta on äideillekin tärkeää.  Hannele Repo toivoo myös Tallinnassa matkaavien löytävän tien suomenkielisiin jumalanpalveluksiin. Hän kertoo, että seurakunnassa on pohdittu sunnuntaisten palvelusten myöhentämistä.  – Vaatii matkailijalta paljon lähteä pyhäaamuna kirkkoon ollessaan lomalla.  Samalla hän muistuttaa, että seurakuntaan on helppo liittyä: seurakunnan kotivisuilla voi käydä täyttämässä liittymislomakkeen, eikä jäsenmaksu 300 EEK (n. 20 €) ole paljon, mutta sillä kustannetaan mm. diakoniatyötä, jota tarvitaan yhä enemmän ikääntyvien inkerisuomalaisten parissa.  Ulkomailla ollessa on omassa seurakunnassaan ”poissaolevassa väestössä”, joten liittyminen Tallinnan suomalaiseen seurakuntaan ei tarkoita eroa omasta seurakunnastaan Suomessa.