| Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 3/2001 - "Suomi voisi voittaa euroviisut..." | ||
Pro Estonia -lehti Toimituksen Linkit Tilaus Palaute |
Viron maailmankartalle laulanut Tanel Padar antaa hyvän vinkin suomalaisille: "Suomi voisi voittaa euroviisut
rock-kappaleella"
Nuori euroviisuvoittaja lauloi Viron maailman tai vähintään Euroopan kartalle. 100 miljoona ihmistä seurasi televisiosta Tanelin voittolaulua. Padar sanoo Pro Estonialle, että voitto tasoittaa Viron tietä Euroopan Unionin jäseneksi. Suomalaisille hän suosittelee rock-kappaleen lähettämistä ensi vuoden viisuihin Tallinnan Saku-Areenalle.
Vastaavaa hurmiota ja kansallistunteen kohennusta koettiin Virossa viimeeksi kun Erki Nool voitti kymmenottelussa kultaa. Laulu on ollut voimaa Virossa aiemminkin: laululavalla laulettiin kymmenen vuotta sitten uuden itsenäisyyden edestä. Tanel Padar lauloi Kööpenhaminassa Viron nimen entistä kirkkaammaksi eurooppalaisten tietoisuuteen ja samalla oman nimensä pysyvästi Viron kulttuurin ja musiikin historiaan. On helppo kuvitella, että Padarista kuullaan vielä paljon ja että hänestä tulee vähintään omassa maassaan elämänsä pituinen kestojulkkis. Hänessä symbolisoituu uusi ja nouseva, nuori Viro. Hän on uuden ajan Georg Ots. Täydellinen elämänmuutos hetkessä Nuoren miehen elämä on muuttunut hetkessä ja kertaheitolla melko totaalisesti. Tämän haastattelun hän myönsi studiossa työskentelyn ja maailman matkojen kiireisen aikataulun lomassa. Seuraavana päivänä hän matkusti Lontooseen. Palattuaan sieltä tähti lentää Tukholmaan ja heti tämän jälkeen New Yorkiin. Suomeen Viron kultakurkkua odotellaan myös kuumeisesti. Tanel Padar ja viisikymppinen Dave Penton taustabändinään 2XL nähdään Suomessa jo tänä kesänä ainakin Oulussa, jossa järjestetään Valkeat yöt- tapahtuma. Tanel esiintyy Oulun torilla 29. kesäkuuta. Ohjelmaan on ilmeisesti tulossa esiintyminen myös Lapualla elokuun aikana. Helsinki ja Turku ovat neuvottelulistalla, mutta niiden tai muiden suomalaiskaupunkien konserteista ei vielä ole tietoa. Oma bändi, Tanel Padar & Speed Free,on juuri julkaissut uuden albumin, jonka nimi on "Woman knows". CD ei ole vielä myynnissä Suomessa, mutta sopimuksesta neuvoteltiin haastattelun aikana jo kuumeisesti. Neuvotteluja on käyty mm. kansainvälisen Universalin kanssa. Bändimme soittaa rockia ja bluesia.Kappaleita teen itse, kertoo Tanel. Tanelin agenttina toimii Estonian Artist Agency, jonka listoilla on viitisenkymmentä taiteilijaa. Yhteisesiintymisiä odotettavissa tyttöystävä Ineksen kanssa? Tuoreen tähden aikaa menee nyt musiikin parissa niin paljon, että siitä kärsii Tanelin mukaan ainakin äiti, joka asuu Haljalan pikkukaupungissa. Äiti toki on onnellinen poikansa menestyksestä, mutta luonnollisesti soisi saavansa "kultapalansa" kotiinkin useammin. Tanel on kotoisin parin tuhannen asukkaan pikkukaupungista, joka sijaitsee vajaat sata kilometriä itään Tallinnasta matkalla Narvaan. Elämäni on muuttunut kiireiseksi. Ennen sain nukkua pitkän yöunen iltakeikkojen jälkeen ja herätä ehkä vasta puolilta päivin. Nyt työpäivät ovat pidempiä ja joudun heräämään aikaisin aamulla, kertoo Tanel. Esimerkiksi haastatteluita ja erilaisia mainontaan liittyviä tehtäviä on tullut valtavasti lisää. Julkisuutta on tullut paljon myös ulkomailta asti. Nuori mies on ihailijattarien harmiksi jo varattu. Tyttöystävä Ines on nyt 20-vuotias. He ovat olleet yhdessä nyt puolitoista vuotta ja Tanel ei sulje pois mahdollisuuutta yhteisistä esiintymisistä musiikin saralla. Padarin urahan kääntyi nousuun jo edellisissä euroviisuisssa, jolloin hän oli taustalaulajana Ineksen edustaessa Viroa euro-viisuissa. Uskon, että esiinnymme vielä yhdessä. Ehkä meille tulee jokin yhteinen projekti, sanoo Tanel salaperäisesti. Eric Clapton on idoli Suomi menestyisi rockilla! Euroviisuvoittajan innoittajina ja idoleina on tunnettuja läntisiä muusikkoja. Eric Clapton, Lenny Kravitz, Joe Cocker ja Billy King, vastaa Padar hetken pohdittuaan kysymystä idoleistaan. Suomalaisia suosikkimuusikkoja hän ei ryhdy yksilöimään, mutta ylistää suomalaisen rock`n rollin laatua. Haluan antaa teille suomalaisille hyvän vinkin. Lähettäkää joku rock-musiikin edustajanne euroviisuihin, niin voitte voittaa kilpailun. Mahdollisuutenne olisivat silloin hyvät, hehkuttaa Padar. Voitto edistääkö Viron EU-jäsenyyttä Tanel Padar suhtautuu erittäin myönteisesti Viron liittymiseen Euroopan Unioniin ja katsoo että euroviisuvoitto on omiaan vahvistamaan jäsenyyttä. Tietysti tämä edistää EU:n suosiota Virossa! EU:n kannatus Virossa lisääntyi noin 60 %:iin sen jälkeen kun voitin euroviisut. Viro on saanut myös paljon myönteistä julkisuutta. Minusta tämä voitto oli Virolle erittäin hyvä mainos, arvioi Tanel Padar. Mitä ajattelet itse Euroopan Unionista? Viron tulisi liittyä unioniin niin nopeasti kuin mahdollista. Tähän löytyy paljon hyviä perusteluita. Omalla alallani jäsenyys vaikuttaisi myönteisesti mm. taiteilijoiden mahdollisuuksiin saada töitä. Jäsenyys toisi paljon myönteisiä vaikutuksia muusikoille. Milloin arvelet Viron olevan EU:n jäsen? Ehkä vuonna 2005, noin kolmen tai neljän vuoden kuluttua.
|
![]() |