|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org | Luottotappiot kuriin kasvavilla markkinoilla |
||||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
Luottotappiot
kuriin kasvavilla markkinoilla Viron positiivinen talouskehitys avaa uusia mahdollisuuksia kaupankäynnille. Kasvun myötä lisääntyvät kuitenkin myös huomaamattomasti kasvavat luottoriskit, joita Intrum Justitia auttaa kitkemään. TEKSTI: KATJA LUOTOLA KUVAT: INTRUM JUSTITIA Viron talouskasvu on ollut EU-alueen nopeimpia. Pitkään kestänyt talouskasvu on samalla kasvattanut markkina-alueen luottotappioiden määrää. Intrum Justitian kaksi kertaa vuodessa tekemä maksutapatutkimus paljastaa, että vaikka maksuviive on Virossa muun Euroopan tasolla, luottotappiot ovat pysytelleet Euroopan keskiarvon yläpuolella jo vuodesta 2004, jolloin tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran. Korkea luottotappioindeksi merkitsee sitä, että markkinaalueella toimivan yrityksen on kiinnitettävä erityistä huomiota luottopolitiikkaansa. Intrum Justitia on toiminut Virossa jo yli kymmenen vuoden ajan ja tuonut palveluillaan jämäkkyyttä maksujen hoitoon. Asiantuntija-apua Viron markkinoilla Intrum Justitian Suomen yhtiön toimitusjohtajana jo lähes 30 vuotta toiminut Thomas Feodoroff tuntee myös Viron markkinat. Hän on johtanut 10 vuoden ajan regioonaa, joka kattaa Suomen yhtiön lisäksi Intrum Justitian maayhtiöt Baltian maissa. – Virossa on viime vuosina alettu ymmärtää länsimaiseen tapaan, että ydintoimintoihin kuulumattomat toiminnot on järkevä ulkoistaa. Ulkoistamisen hyödyt ymmärretään nykyään paremmin ja luotonhallintatoimenpiteitä ulkoistetaan yhä aiemmassa vaiheessa, Feodoroff kertoo. Suomalaisten yritysten on helppo ottaa käyttöönsä palvelut myös virolaisille tytäryhtiöilleen, ja sekä toimeksiantajan että Intrum Justitian yhteyshenkilöt voivat olla sopimuksen mukaan joko Suomesta tai Virosta.
Kokonaisvaltainen ja johdonmukainen luottopolitiikka tärkeää Intrum Justitia on perinteisesti tehostanut Baltian markkinoilla toimivien yritysten rahankiertoa perimällä heidän puolestaan erääntyneitä saatavia. Luotonhallintaa ei kuitenkaan kannata jättää pelkän perinnän varaan, vaan maksun saaminen myydyn tuotteen tai palvelun vastineeksi on hyvä varmistaa jo aiemmassa vaiheessa tehokkaalla ja johdonmukaisella luottopolitiikalla. Intrum Justitia tarjoaa Viron markkinoilla toimiville yrityksille luottopäätös- ja maksuvalvonta- palveluja. Luottopäätöspalvelun avulla yritys voi selvittää luotettavasti potentiaalisen asiakkaan maksukyvyn ja siten minimoida luottoriskit jo ennen myyntipäätöstä. Maksuvalvonta puolestaan kattaa laskutuksen ja reskontran, erääntyneistä saatavista muistuttamisen ja mahdolliset jatkotoimenpiteet. Intrum Justitia huolehtii myös maksamiseen liittyvästä asiakaspalvelusta. Ulkoistaminen tehostaa liiketoimintaa Saatavanhallintatoimintojen ulkoistaminen asiantuntijalle on tänä yhä tehostetumpaa liiketoimintaa vaativana aikana yleistä. Edelleen monessa yrityksessä kuitenkin unohdetaan, että on kyse taloushallinnon tukitoiminnoista, jotka on helposti ulkoistettavissa. – Monen yrityksen ongelma on, että saatavien hoitoon ei panosteta tarpeeksi tai siihen ei yksinkertaisesti jää resursseja ydintoiminnoilta. Laskut kyllä lähetetään ajoissa, mutta esimerkiksi laskutuksen seuranta sekä maksamattomista laskuista muistuttaminen jäävät usein hoitamatta, Feodoroff korostaa. Intrum Justitian asiakashallintapalveluiden avulla rahan kiertonopeus paranee olennaisesti ja samalla yrityksessä tehtävän paperityön määrä vähenee. Ulkoistaminen on paitsi kannattavaa myös hyvin helppoa. Laadukas asiakaspalvelu on kaiken a ja o Yksi tärkeimmistä Intrum Justitian toimintaa ohjaavista periaatteista on aina ollut laadukas asiakaspalvelu. Asiakasta kohdellaan siten, että toimeksiantajan asiakassuhde voi jatkua puhtaalta pöydältä myös mahdollisista väliaikaisista maksuvaikeuksista huolimatta. Erityisesti perintäasioissa asiakaspalvelutilanteet saattavat olla hankalia. Perintäkirjeen saaneella on usein korkea yhteydenottokynnys ja soittaessaan hän saattaa olla tunnekuohun vallassa. Toimeksiantajan ei tarvitse kantaa huolta asiakaspalvelunsa laadusta, vaikka osa siitä olisikin ulkoistettu Intrum Justitialle. Toimeksiantajan ja tämän asiakkaan yhteistyön jatkoedellytykset turvataan asioiden ammattitaitoisella käsittelyllä ja viimeistellään ystävällisellä asiakaspalvelulla. |
|
||