Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org - Lehti 4/2006 - KALELA PUOLUSTAA KOIVISTON 1990-LUVUN ALUN LINJAA

  Verkkolehden
  aiemmat
  numerot

  Toimituksen
  yhteystiedot
  - Anna palautetta
     sivuista    

  Mediatiedot  

  Tilaus ja
  osoitteenmuutos
  - Tilaa Pro Estonia 
     tai muuta osoite
   

  Linkit
  - Nettivinkit Viroon

  Viro-järjestöjä  

  Palaute
   - Kerro mielipiteesi
    ja parannusehdo-
     tuksesi

Neljän presidentin kansliapäällikkö on nyt näköalapaikalla Tallinnassa

Kalela puolustaa Koiviston 1990-luvun alun linjaa

	Suurlähettiläs Jaakko Kalela kertoo, kuinka jännittäviä hetkiä Suomen ulkopoliittisessa johdossa elettiin silloin, kun Neuvostoliitto hajosi ja Baltian maat halusivat intohimoisesti itsenäisyytensä takaisin.
Jaakko Kalela kertoo siitä, miten huolestuneina Suomen ulkopolitiikan johdossa seurattiin Viron vaaran vuosia 1990-luvun alussa. Kalela oli tuolloin presidentti Mauno Koiviston kansliapäällikkö. Kalela kertoo myös Koiviston tuolloisista tunnoista ja toimista.	TEKSTI:  MATTI NIIRANEN KUVAT: ARI SIRVIÖ

Vuonna 1944 syntyneen Jaakko Kalelan ura valtion korkeana virkamiehenä hakee vertaistaan Suomen historiasta. Hän tuli 29-vuotiaana tasavallan presidentin kansliaan ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi vuonna 1973. 

Vuonna 1983 hän kohosi presidentin kansliapäälliköksi ja ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi. Kyseisessä tehtävässä hän toimi peräti 22 vuotta. Eli siis yhteensä 33 vuotta ”linnassa”. 

Kalelan ”linnareissu” päättyi vuonna 2005, kun hän siirtyi Suomen suurlähettilääksi Tallinnaan syyskuussa 2005. Nimitys voidaan tulkita sekä Viron että Suomen näkökulmasta maidemme välisten suhteiden arvonnousuksi. 

Kalelan valtavan laajoista yhteiskuntasuhteista Suomessa ja 33 vuoden toiminta Suomen kansainvälisen ulkopoliittisen johdon keskiössä on epäilemättä suuri etu Suomen suurlähetystölle, Kohtu 4:ssä. 

Oliko Suomi liian kylmä balttien haaveita kohtaan? 

Peräti neljän Suomen presidentin kansliapäällikkönä toiminut Kalela on kuin kävelevä historiankirja. Siksi on mielenkiintoista – etenkin Pro Estonia -lehden näkökulmasta – kysyä tältä mieheltä niistä tapahtumista, jotka johtivat Neuvostoliiton romahtamiseen ja Viron sekä koko muun Baltian itsenäistymiseen. 

Mitä suurlähettiläs Kalela sanoo niille virolaisille, jotka ajattelevat vielä tänä päivänäkin, että Suomi oli liian varovainen kannanotoissaan, silloin kun Viro pyrki itsenäistymään? 

Esimerkiksi Viron politiikan voimahahmo Edgar Savisaar on antanut mammuttimaisessa muistelmateoksessaan Suomen linjoista varsin kylmäkiskoisen kuvan.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kertoi vuonna 1992 Pro Estoniassa läheisistä tunnoistaan virolaisia ja Viron kulttuuria kohtaan. Hän osallistui mm. ensi kerran Viron laulujuhlille jo vuonna 1967. Haastattelussa hän kehotti Baltian maita tiivistämään keskinäistä yhteistyötään.

– Olen aika paljon siteerannut sitä, mitä Mauno Koivisto omissa muistelmissaan sanoo, ja siteerannut myöskin sitä, mitä Max Jakobson on omassa Väkivallan vuosisata -kirjansa viimeisessä osassa sanonut. 

Kalela arvelee, että vaikka Jakobson ajattelikin ehkä toisella tavalla, niin hän ei sorru nyt jälkiviisasteluun. 

– Mauno Koivisto ja Max Jakobson molemmat toivoivat, että Gorbatsovin uudistuspolitiikka voisi onnistua, että Neuvostoliitto voisi kehittyä demokraattiseen ja rauhanomaiseen suuntaan, eikä hajoaisi väkivaltaisesti. 

Jakobsonin arvion mukaan niin Virossa kuin muissakin vastaavissa maissa nähtiin tilanne siten, että he eivät uskoneet, eivätkä toivoneet Gorbatsovin onnistuvan, koska heille se oli ainoa tapa päästä vapaiksi. Ja tässä oli se perusristiriita eduissa. Jokainen katsoo omien etujensa kannalta ja tietysti Suomen valtiojohto katsoi Suomen kansan etujen kannalta ja ajatellen siltä kannalta parasta. 

Kalela toteaa, että Koivistolla oli paljon kontakteja Viroon ja hän koki hyvin voimakkaasti heidän tunteensa. 

– Mutta koko ajan hän asetti myös sen kysymyksen, että mikä on mahdollista? Ja niin kuin hän sanoi, että ketään ei saa yllyttää kulkemaan sellaista tietä, jolle ei itse ole valmis heitä seuraamaan. Ja hän koko ajan torjui sellaisen ajattelutavan, että tehkää vaan, tehkää vaan ja sitten kun jotain huonoa tapahtuu, niin me vaan katsomme sivusta. 

Kalelan mukaan Koiviston linja oli seurausta presidentin käsityksestä perusrehellisyydestä. 

– Koiviston mielestä rehellisyys on sitä, että tuetaan sillä tavalla, että voidaan tukea loppuun asti. Hän pelkäsi, että muu maailma yllyttää virolaisia ja muita baltteja tekemään jotain, joka johtaa väkivaltaisuuksiin ja sitten katsotaan niin kuin Unkaria vuonna 1956 sivusta. 

Suomi pyrki siis tämän mukaan toimimaan vain niiden tosiasioiden pohjalla, jotka tunnettiin. Sitten jälkeenpäin se on historiantutkimusta tai jälkiviisautta sanoa, että mitä olisi voitu tehdä toisin.

”Lukekaa Max Jakobsonin kirjoja”, sanoo Kalela painokkaasti niille, jotka arvostelevat presidentti Koiviston ja virallisen Suomen toimia ”kylmäksi” ja ”pelokkaaksi” 1990-luvun alussa.

Koivisto asetti ulkoministeriöön työryhmän seuraamaan Viron tapahtumia 

Kalela toteaa, että Suomessa oli muuhun maailmaan verrattuna kylmän sodan aikana tietoa ja tuntuma Baltian asioihin ja historiaan. Tiesimme keitä siellä asuu ja mikä heidän historiansa on. Erityisesti vanhempi ikäpolvi piti siitä meillä huolen. 

– Sen sijaan muu maailmahan oli enemmän tai vähemmän unohtanut Baltian maat. Mutta sitten se mitä suomalaiset tiesivät neuvostoajasta on toinen kysymys. Muutoksen nopeus yllätti tietysti koko maailman. Ensinnäkin, että kylmä sota päättyi siten, että Neuvostoliitto hajosi täysin rauhanomaisesti, se tietysti yllätti minut, pohtii Kalela. 

Ulkoministeriössämme seurattiin Kalelan mukaan Baltian tilanteen kehitystä tarkoin jo ennen Neuvostoliiton romahdusta. 

– Meillä oli ollut sekä Neuvostoliiton että nimenomaan Viron kehitys erittäin tarkassa ja läheisessä seurannassa jo useita vuosia, jostain vuodesta 1986 alkaen. Koiviston toivomuksesta ulkoministeriöön asetettiin 1990 erillinen työryhmä, joka piti käytännössä viikoittain kokouksia ja raportoi sitten Koivistolle, joka itse seurasi kehitystä tarkkaan. 

Ryhmää veti viime vaiheessa Jaakko Kaurinkoski, josta tuli myöhemmin Suomen ensimmäinen uudelleen itsenäistyneen Viron suurlähettiläs. Kalela kertoo Kaurinkosken olleen seurantaryhmän työn aikana neuvottelevana virkamiehenä ulkoministeriössä ja hän sai erityistehtäväkseen nimenomaan vetää Viro-työryhmää. 

Seurantaryhmään kuului myös esimerkiksi ulkoministeriön poliittisen osaston virkamiehiä. Kalela kuului ryhmään presidentinlinnan edustajana. 

– Seurasimme tilanteen kehitystä jatkuvasti ja keräsimme tietoja, koska tiedettiin, että mitä tahansa Virossa tapahtuu, niin se koskettaa Suomea. Me emme voineet jäädä tilanteesta ikään kuin ulkopuoliseksi. Lopulta arvioimme tapahtumien kulun toisella tavalla kuin virolaiset ja toisella tavalla kuin se historian kulku loppujen lopuksi oli, tunnustaa Kalela. 

Kalela korostaa, että noina vuosina kaikkialla maailmassa oli suuri huoli siitä, mitä seurauksia Neuvostoliiton epästabilisuudella ja hajoamisella voisi olla koko maailman rauhan kannalta ja Euroopan rauhan kannalta. 

Suomessa huoli oli erityisen suuri, onhan meillä pitkä itäraja. 

– Se on ihan selvä asia, että meillä oli kehityksestä erityinen huoli ja nimenomaan Viron kohtalosta. Siinä vaiheessa Viro oli kansana jo niin lähellä meitä. Tuhansia virolaisia kävi koko ajan Suomessa ja kymmeniä tuhansia suomalaisia kävi Virossa. Oli perhesuhteita, oli kaikkea, muistelee Kalela Viron kohtalon vuosia. 

– Ei meillä olisi ollut mitään mahdollisuutta jäädä siitä prosessista ulkopuolelle kylmäksi, jos jotain vakavaa olisi tapahtunut. 

Presidentti Ilves on avannut mielenkiintoisen keskustelun Viron tulevaisuudesta 

Kalela pohtii Viron nopeaa kehittymistä viimeisen 10–15 vuoden aikana ja toteaa, että Toomas Hendrik Ilveksen valinta maan presidentiksi on jälleen uusi virstanpylväs. 

– Presidentinvaalit olivat uusi saumakohta, jonka jälkeen katsotaan taas tulevaisuuteen ja Viro on taas valintojen edessä. Mietitään, että miten tämä yhteiskunta kehittyy. Presidentti Ilves esitti hyvin mielenkiintoisesti omassa virkaanastujaispuheessaan ikään kuin reunaehtoja sille, miten henkisesti terve yhteiskunta rakennetaan. 

Kalela toteaa Ilveksen käsitelleen sitä, kuinka Viroon pitää rakentaa kansalaisyhteiskunta ja luopua taloudellisesta saalistamisesta, historian käyttämisestä lyömäaseena ja kansalaisten jakamisesta eri leireihin. 

– Ilves puhui paljon siitä, että kaikkien Virossa pysyvästi asuvien ihmisten pitää tuntea olevansa osa tätä yhteiskuntaa. Ja heidän pitää voida tuntea ylpeyttä siitä. Hän enemmän tai vähemmän puhui siitä miten kielisuhteita pitää parantaa ja kuinka nimenomaan venäjää äidinkielenään puhuvat virolaiset pitää integroida elimelliseksi osaksi tätä yhteiskuntaa. 

Ilveksen ensimmäinen maakuntamatka Narvaan 

Kalela pani merkille myös, että Ilves teki ensimmäisen virallisen maakuntavierailunsa Itä-Virunmaalle, Narvaan. Siellä Ilves puhui mm. venäläisille koululaisille. ”Tämä on hyvin mielenkiintoinen vaihe”, summaa Kalela. 

Mielenkiintoista myös siksi, että hän on syntynyt Tukholmassa ja asunut suuren osan elämästään Pohjois-Amerikassa? 

– Juuri näin. Hän totesi vironvenäläisille koululaisille, että hän ymmärtää heitä todella hyvin. Hän on asunut Yhdysvalloissa äidinkieleltään virolaisena ja halunnut ylläpitää virolaisen kulttuurin ja kuitenkin olla hyvä Amerikan Yhdysvaltojen kansalainen, toteaa Kalela. 

– Taloudessa virolaisilla on paljon pohdittavaa: miten tästä mennään eteenpäin. Heillä on valtava talouskasvu. Ja silloin kun luvut ovat 10 % molemmin puolin, silloin erilaiset ylikuumenemisvaarat ovat olemassa. He ovat osanneet loistavasti toistaiseksi hallita sitä, mutta tätä pitää kyetä jatkossakin hallitsemaan, että kansallisvarallisuus kasvaisi. 

Valtiovierailujen suuri määrä Viroon edistää vakautta 

Suomen ja Viron ulkopoliittinen suhde ja kansainvälinen asema ovat muuttuneet uskomattomalla tahdilla ja ripeydellä sitten Viron itsenäistymisen vuonna 1991. Ennen tuota vuottahan Virolla ei edes ollut ulkopolitiikkaa, ainakaan virallista sellaista. 

Viro on nyt Naton jäsen ja Suomi sotilasliiton ulkopuolella. Virossa vieraili juuri Yhdysvaltain presidentti George W. Bush. Suomessa tätä maailman mahtavinta poliittista vallankäyttäjää ei ole näkynyt, vaikka hän on ollut vallassa jo lähes 7 vuotta. 

Onko Viro nyt viemässä Suomelta idänpolitiikan asiantuntijanroolia? 

– Sitä pitäisi kysyä amerikkalaisilta. Kuinka he sen näkevät. Minä en usko, että tässä matkassa oli ensisijaisesti tästä kyse. On kuitenkin ilmeistä, että nimenomaan Georgian, Moldovan ja Ukrainan ongelmien osalta virolaisia voi perustellusti pitää huippuasiantuntijoina. 

– Tässä vierailussa mielestäni oli kyse huomionosoituksesta itsenäiselle Virolle. Yhdysvaltain presidentti vieraili ensimmäistä kertaa Tallinnassa. Muissa Baltian maissa ja useimmissa nyttemmin Euroopan Unioniin kuuluvissa maissa Yhdysvaltain presidentit ovat vierailleet aikaisemmin. Oli korkea aika, että vierailu toteutui myös Viroon. Ovathan virolaiset olleet erittäin hyviä ja läheisiä liittolaisia Yhdysvalloille näinä muutoksen vuosina. 

Kalela näkee myös Iso-Britannian kuningatar Elisabeth II:n hiljattaisen vierailun merkkinä siitä, että Viroa arvostetaan. Hän muistuttaa, että kylmän sodan aikana Suomi oli aivan toisella tavalla mielenkiintoinen maa. Yhdysvaltain presidentit kävivät pohjoismaista kaikkein eniten Suomessa. 

– Mielenkiinto tänä päivänä kohdistuu enemmän EU:n uusiin jäsenmaihin ja siinä on myöskin kysymys siitä, että heille osoitetaan kunnioitusta ja huomiota ja pyritään edistämään kaikin puolin alueen stabiloitumista. Suomen osalta sellaista tarvetta ei ole. 

– Pitää aina pitää olla realisti. Yhdysvaltain presidentti kykenee tekemään rajoitetun määrän vierailuja vuodessa ja usein ne kohdistuvat samoihin maihin, tärkeimpiin liittolaisiin. 

Suomen Natojäsenyys ei ole kohun aihe Virossa 

Viron tuore presidentti Toomas Hendrik Ilves on esittänyt ”toiveen” muodossa Suomen Nato -jäsenyyttä. Suomessa tämä nosti aikamoisen kohun. Suurlähettiläs Kalela ei katso Suomen liittymisen sotilasliittoon olevan mikään erityinen puheenaihe Virossa. 

Tuleeko Teille eteen usein kysymys virolaisilta, että miksi Suomi ei ole NATO:n jäsen? 

– No eipä juuri, he tietävät argumenttimme niin hyvin, vastaa Kalela yksiselitteisesti. 

Ja mitkä ne argumentit ovat? 

– Se, että Suomella on oma historiansa ja Suomella on omat turvallisuustarpeensa ja sen perusteella olemme arvioineet turvallisuuspolitiikkamme, samalla tavalla kuin Ruotsi ja Itävalta kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. 

– Ja sitten he tietävät myöskin, mikä on Suomen kansan mielipide asiasta ja että NATO on demokraattinen järjestelmä, eikä voida ajatella, että jäsenyys toteutuisi kansan enemmistön tahdon vastaisesti, toteaa Kalela. 

Kalela toteaa, että kuten presidentti Ilveksenkin puheista on käynyt ilmi, niin virolaiset eivät salaa käsitystään siitä, että heidän mielestään olisi luonnollista ja toiottavaa, että Suomi olisi Naton jäsen. Mutta itse päätöksen he jättävät tietysti suomalaisille itselleen. 

– Täällä arvioidaan yleisesti, että olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi, kuten kaikki Itämeren alueen EU- maat olisivat samassa puolustusliitossa. Tämä on heidän kantansa, mutta Suomi ja Ruotsikin arvioivat tilanteen toisella tavalla, summaa Kalela. 

Suurlähettiläs Jaakko Kalelan näköalapaikka on nykyisin Tallinnan Toompeanmäellä Kohtu 4:ssä sijaitsevassa historiallisessa lähetystörakennuksessa. Ikkunoista avautuu upea näkymä vanhaan kaupunkiin.

Vironkin tavoitteena on olla joskus ”another boring nordic country”? 

Suurlähettiläs Kalela tuntuu haluavan hieman toppuutella liiallisia odotuksia Viron supernopeasta myönteisestä kehityksestä esimerkiksi talouden alalla jatkossa. 

– Jos kulkee tuolla kaupungilla, niin siellä näkee pääministeripuolueen vaalimainoksen, jossa on pääministerin kuva ja jossa vieressä lukee ”Viro viiden Euroopan vauraimman maan joukkoon!” 

– Että siinä on kyllä tavoitetta ja se on hienoa, että kyseinen puolue asettaa kunnianhimoisia tavoitteita, mutta ei suomalaisten tarvitse pelätä, että me jäämme taka-alalle. Virolaisilla on vielä paljon tehtävää. 

Kalela huomauttaa, että monet suomalaiset ovat kuvitelleet, että he ovat jo ajat sitten mennet ruotsalaisten ohitse. ”Kyllä se tosiasia on vielä, että Ruotsi on edelleen monessa suhteessa vauraampi kuin Suomi”. 

– Moni sanoi, että Suomi ajaa Ruotsin ohi silloin kun molemmat tulimme Euroopan unioniin ja Suomi tuli EMUun. Roskapuhetta, ei maailma muutu niin nopeasti. 

– Se on niin kuin Toomas Hendrik Ilves ulkoministerinä toimiessaan sanoi, että jos hän asettaa jonkun tavoitteen Virolle niin se on, että Virosta tulee another boring nordic country. 

Tämä suomalaistenkin on hyvä muistaa. 

– Hyvin harva maa pysyy uutisotsikoissa sen tähden, että kaikki menee hyvin ja on kaikissa tilastoissa kärjessä. Tosin kyllähän Suomi, sitä kautta tulee edelleenkin esille. Lähes viikoittain tulee joku tutkimus, jossa todetaan, että Suomi on jollain mittarilla kaikkein kilpailukykyisin, turvallisin tai vähiten korruptoinut tai niin edespäin. 

Suurlähettiläs huomauttaa, että ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka kävi Ruotsissa oli George W. Bush ja hän kävi EU:n huippukokouksessa. Ei Yhdysvaltain presidentit ole vaivautuneet toisen maailman sodan jälkeen käymään Ruotsissa, kun kaikki siellä on mennyt hyvin. 

– Yhteiskunnan vauraus on aivan jotain ihan muuta kuin tilastot. 

Neljän presidentin mies. Jaakko Kalelan ura valtion eräässä korkeimmista viroista, presidenttien kansliapäällikkönä, on ainutlaatuinen. Se, että hän on nyt suurlähettiläs Tallinnassa voidaan katsoa erityiseksi huomionosoitukseksi Virolle. Kalelan presidentit Toompeanmäen työhuoneen seinällä.

”Virolaisilla on suomalaisia vahvempi itsetunto” 

Suomessa erityisen innokkaat niin sanotut ”estofiilit” ovat paheksuneet monia tahoja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ”isoveliasenteesta” Viroa kohtaan. Sellaista ajattelua on varmaan esiintynytkin, mutta ainakaan tämän kirjoittanut toimittaja ei lähde yleistämään käsitystä. 

– Uskoakseni suomalaisten auttamistahto ja suhtautuminen Viroon on ollut aidosti myönteistä. Siis pääosin. Kyllä suureen joukkoon mahtuu aina kovaan ääneen hölmöileviä vähemmistöjäkin, joilla on itsellään pikkuvelikompleksi, vaikkapa suhteessa Ruotsiin ja ruotsalaisiin. 

Mutta mitä sanoo tähän toista vuotta Toompeanmäen lähetystömme isäntänä toiminut Jaakko Kalela? 

– On varmaan syytä koko ajan katsoa peiliin ja varoa tällaisia asenteita. Omalta osaltani en ole havainnut tällaista isoveliasennetta, vaan aitoa kiinnostusta. 

– Tietysti 90-luku oli erilaista kun täällä luotiin tyhjästä koko yhteiskuntaa, taloutta ja kaikkia malleja. Suomenkielisiä tekstejä ja toimintamalleja oli helppo tarjota, kun niitä ei tarvinnut kääntää: useimmat ihmiset, jotka lakeja tekivät, osasivat suomea. Vähän samalla lailla kuin ruotsalaiset ovat toimineet meidän mallina. 

Kalela arvioi, että virolaiset eivät tunne pikkuvelikompleksia: ”Heillä on kyllä valtavan vahva itsetunto.” 

– Se sama piirre heillä kyllä on kuin suomalaisilla, että kysytään ulkomaalaisilta, että mitä te meistä ajattelette. Tänä aamuna viimeksi katsoin Viron aamutelevisiota, jossa joltain ulkomaalaiselta kyseltiin, että miten Te näette Viron ja mitä Viron pitää tehdä ? – 

Siitä huolimatta sanoisin, että virolaisilla on meihin verrattuna vahvempi itsetunto eivätkä he alistu pikkuveliasetelmaan. He tietävät oman historiansa ja taustansa ja oman vahvan kulttuurinsa ja tallinnalaiset oman kauniin kaupunkinsa. Ei heillä ole tarvetta nöyristellä suomalaisten edessä. 

Kalela virnistää, että hänellä on hyvä esimerkki siitä, miten suomalaiset tänään suhtautuvat Viroon ja virolaisiin. Viime elokuussa koko Suomen talouselämän johto tuli kokonaiseksi päiväksi Tallinnaan. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA piti vuotuisen symposiuminsa KUMUssa ja teemana oli ”Mitä Suomi voi oppia Virolta”. Alustajina parille sadalle osanottajalle oli Viron poliittisen ja talouselämän johtajia pääministeristä lähtien. Myös Suomen pääministeri oli paikalla. 

– Ei isoveli yleensä tule pikkuveljen luo kysymään, mitä minä voisin oppia pikkuveljeltä, hymyilee Kalela.