Pro Estonia -lehti
    - Osa uusimman
    lehden artikkeleista
    verkossa!

  Toimituksen
  yhteystiedot
  - Anna palautetta
     sivuista
   

  Linkit
  - Nettivinkit Viroon

  Tilaus
  - Tilaa Pro Estonia
   

  Palaute
   - Kerro mielipiteesi
    ja parannusehdo-
     tuksesi

Mikä oli Kekkosen ulkopolitiikan vaikutus siihen, että Suomi vaikeni Viron vapaudesta pitkään vielä Koivistonkin aikana?

Kekkonen kielsi yhteydet Virolaisiin Pakolaisiin
Teksti: Matti Niiranen

Presidentti Urho Kekkonen kutsui kuuluisan Viron matkansa jälkeen toukokuussa 1964 suomalaiset heimotutkijat Tamminiemeen. Kyseessä oli toimittaja Pekka Hyvärisen mukaan "käskynjako".
Tilaisuudessa Kekkonen käski kuulijoita lopettamaan yhteydet virolaisiin emigrantteihin ulkomailla.
Samalla presidentti totesi Viron olevan matkalla sosialismiin ja että etelässä naapuri on kehittymässä huomattavaksi teollisuusalueeksi. Niinpä suhteita tulee lisätä ja ylläpitää Virossa asuviin virolaisiin.

Toimittaja ja yhteiskuntatieteen maisteri Pekka Hyvärinen julkaisi tänä syksynä suurta kohua herättäneen kirjansa Suomen mies. Asiantuntijana kirjan taustalla on ollut Kekkos-kriittinen dosentti Hannu Rautkallio. Kirjan johtopäätökset ovat moninpaikoin tyrmääviä: Suomi oli täysin rähmällään Neuvostoliiton edessä. Hyvärinen on kirjoittanut kirjansa lennokkaalla kädellä. Niinpä se on sujuvasti luettava teos. Lukijaa on kuitenkin syytä varoittaa siitä: faktat sekoittuvat reippaalla tavalla mielikuviin ja huhuihin.
Hyvärinen on kasannut samoihin kansiin luettavalla tavalla oivan kokoelman Kekkosesta liikkuneita huhuja ja panetteluja. Teos sisältää paljon uutta ja hyödyllistä "nippelitietoa" Suomen sodanjälkeisestä historiasta ja politiikan taustoista etenkin niille, jotka ovat saavuttaneet aikuisikänsä 1980-luvulla tai sen jälkeen. 
Vaikka Hyvärisen "myllykirjan" tieteellisen pätevyyden voi syyllä asettaa monilta osin kyseenalaiseksi, niin on väärin leimata se täydeksi hölynpölyksi. 

Liukkaampi kuin Jylhän Kekkosallas Hakasalmen puistossa

Tohtori Juhani Suomen mammuttimaista Kekkos-sarjaa on vaikea vertailla Hyvärisen Suomen mieheen. 
Nämä kirjat painivat eri sarjassa. Jos Juhani Suomi piirtää kuvan vahvasta ja oikeamielisestä Isä Aurinkoisesta niin Hyvärisen versio on abstraktimpi, tai liukkaampi, kuin Pekka Jylhän Kekkosallas Hakasalmen puistossa.
Hyvärisen kirjan nimi on peräti humoristinen, jos hän on halunnut viestittää sillä, että Kekkonen oli (Juhani) Suomen mies.
Hyvärinen herättää oivia kysymyksiä uuden polven tutkijoille - niille, jotka ovat henkisesti vapaita Kekkosen ajan kahleista. Se on omalla tavallaan miltei kaunokirjallinen tuote. Luettava, erinomaisen mielenkiintoisella tavalla - lehtimiehen otteella - kirjoitettu. Juoni on hyvin rakennettu. 
Suomen mies on kiusallinen etenkin niille, jotka kuuluivat Kekkosen lähipiiriin tai olivat erityisen aktiivisia tuon ajan virallisen ulkopolitiikan ylistäjiä ja varauksettomia Neuvostoliiton ihailijoita. Heitäkin näet tuntuu olevan vielä runsaasti.

V.J.Sukselainen "sai kenkää" emigrantti-yhteyksiensä vuoksi

Hyvärisen mukaan Kekkosen trapetsitaiteilu idän ja lännen välissä johti siihen, että hän tyrmäsi suhteiden ylläpidon lännessä asuviin virolaisiin emigrantteihin ja patisti suomalaistutkijoita pitämään yhteyttä Virossa asuviin virolaisiin.
Virolaiset emigrantit saivat merkitystä myös Suomen sisäpolitiikassa. V.J.Sukselainen astui tietämättään Kekkosen varpaille kun hän tapasi opiskeluaikaisia virolaisia ystäviään Tukholmassa. Neuvostolehdistö ja Kekkonen äityivät Hyvärisen mukaan paheksumaan tätä tapaamista.
Seurauksena oli se, että Sukselainen sai väistyä vuonna 1964 Maalaisliiton puheenjohtajan paikalta ja tilalle valittiin Karjalan Virolainen, Johannes Virolainen.
Kekkonen paneutui Viro-asiaan vuonna 1964 muutenkin. Palattuaan Virosta hän kutsui Tamminiemeen heimoaatteen harrastajia ja piti heille Hyvärisen lähteiden mukaan kekkosmaisen puhuttelun.
— On meidän etumme, että Virossa ja nimenomaan Virossa virolaisuus säilyy, presidentti aloitti ja käski lopettaa yhteydet lännessa asuviin virolaisiin pakolaisiin.
1960-luvulla Virosta ei Suomessa sitten liiemmin puhuttukkaan. Paitsi että arkistoista löytyy maininta siitä kuinka Yleisradion johto pohti yhdessä Neuvostoliiton edustajien kanssa sitä, kuinka YLE:n tulee huomioda lähetyksissään virolaiset katsojansa.
Suhteiden lisääntyminen Kekkosen kannustamana virolaistutkijoihin ja heimoaatteen eliittiin on epäilemättä ollut lopputuleman kannalta aivan kiitettävä asia. Kuin myös paljon puhuttu laivaliikenteen alku. Kokonaan toinen asia on se, että ketkä laivalla Suomeen pääsivät ja päinvastoin. 
Yhteydenpito jatkui kylmän sodan aikana, vaikkakin pääasiassa vain eliitin kesken ja virallisin matkoin. 
Tuskin Suomi ja sen poliittinen johto olisi voinut muunlaista kulttuurivaihtoa juuri enempää edistääkään. 
Moskovan liekanaru Suomen kautta oli Viron suuntaan huomattavan lyhyt ja sitä pidettiin kireällä.
Suomen puolella ja Suomesta länteen tosin olisi voitu tosin tehdä muutakin. Miksi Kekkonen kielsi yhteydenpidon lännessä oleviin virolaisiin emigrantteihin? Kysymys kuuluu samaan sarjaan kuin: miksi kokoomus pidettiin oppositiossa ns. yleisistä syistä johtuen?

Jörn Donner vetosi turhaan Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kekkosen ajan Suomi sensuroi Ivan Denisovitsin päivästä kertovan elokuvan. Kun elokuva esitettiin vuosina 1972 ja 1974 Ruotsissa, niin Suomi sulki elokuvan ajaksi Ahvenanmaalla sijainneet tv-linkkinsä! (kuva Pro Estonian kuva-arkisto)

Solzenitsynin Ivan Denisovits -elokuva sensuroitiin härskisti 

Kekkosen kaudella vaalittiin hyviä ja "luottamuksellisia" naapuruussuhteita Neuvostoliittoon vaikenemalla. 
Esimerkiksi Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Aleksandr Solzenitsyn oli Suomen kekkoslaisen, tai "kansallisen ulkopolitiikan, vaalijoille suoranainen kiusankappale. 
Kustannusosakeyhtiö Tammi oli julkaissut Elokuu neljätoista-kirjan, vaikka Solzenitsyn oli jo tuolloin erotettu Neuvostoliiton kirjailijaliitosta. Hyvärinen palauttaa mieliin muun ohella sen, että Suomi-Neuvostoliitto-Seura yritti estää Elokuu neljätoista -kirjan julkaisemisen. 
Tammen syntilista oli viimein Tehtaankadulle liikaa: miksi juuri Tammen piti julkaista niin paljon neuvostovastaista? 
Seuraavaksi Vankileirien saaristo-kirja oli liian arkaa materiaalia. Tammen johto tiedusteli lupaa julkaisemiseen ja selvisi, että Kekkonen oli kiusaantunut ja silloinen pääministeri Kalevi Sorsa valitteli valtiojohdon huolta asiasta. Tammi ei ottanut riskiä. 
Vankileirien saaristoa ei julkaistu Suomessa. Kirja kuitenkin painettiin suomeksi häveliäästi Ruotsissa! Kustantaja oli ruotsalainen Wahlström & Widstrand.
Stalinilaiset työleirit ja keskitysleirit olivat kipeä asia koko Viron kansalle. Mutta Suomessa tämä teema lakaistiin maton alle siis vielä 1970-luvulla. 
Norjalais-englantilainen elokuva, Päivä Ivan Denisovitsin elämässä asetettiin Suomessa täydelliseen esityskieltoon helmikuussa 1972. 
Maahantuoja Jörn Donner protestoi ja laati valituksia. Turhaan. Korkein hallinto-oikeuskin katsoi Nobel-kirjailijan teoksen pohjalta tehdyn elokuvan sensuroinnin oikeutetuksi "demokraattisessa" Suomessa.
Ruotsin TV esitti elokuvan kahdesti vuosina 1972 ja 1974. Molemmilla kerroilla Suomi sulki Ahvenanmaan lähettimensä, kolmen kruunun kautta kruunasi Suomen häpeällisen tilansa.
Sensurointi-logiikan mukaan oli luonnollista, että yksi tabuista oli Viro, jota kuului kutsua sen neuvostonimellä Eesti. Suomessa ei puhuttu avoimesti Viron kansan karmeasta kohtalosta ja kyydityksistä Siperiaan toisen maailmansodan jälkeen.
Vain viralliset suhteet Suomesta Viroon sallittiin. Koulukirjoista Viro hävisi miltei kokonaan, eikä Viroa saanut sanoa miehitetyksi maaksi. Näin Suomi omalla tavallaan edisti venäläistämispolitiikkaa.

Mauno Koivisto kehotti vuonna 1992 Pro Estonia-lehden haastattelussa Baltian maita yhteistyöhön (kuva Pro Estonia-lehden kuva-arkisto). Kekkosen seuraaja ei liiemmin kiirehtinyt Suomen tukea itsenäisyyttään halajaville Baltian maille1990-luvun vaihteessa. Varovaisuus Neuvosto-Venäjää kohtaan jatkui.
 

[Lehden etusivulle]