Verkkolehden
  aiemmat
  numerot

  Toimituksen
  yhteystiedot
  - Anna palautetta
     sivuista    

  Mediatiedot  

  Tilaus ja
  osoitteenmuutos
  - Tilaa Pro Estonia 
     tai muuta osoite
   

  Linkit
  - Nettivinkit Viroon

  Viro-järjestöjä  

  Palaute
   - Kerro mielipiteesi
    ja parannusehdo-
     tuksesi

Venäjä piti Baltian liittymistä NATO:on "uhkakuvana" jo vuonna 1992

NATOn tie Viroon

Viron edellinen pääministeri Siim Kallas tapasi vuosi sitten Naton päämajassa sotilasliiton apulaispääsihteeri Alessandro Minuto Rizzon.

Teksti: Erkki Nordberg

Venäläisten sotilaiden uhkakuvissa lähdettiin jo vuonna 1992 siitä, että NATO tulee Baltiaan.

Se asettaisi Virolle, Latvialle ja Liettualle sotilaallisia vaatimuksia, joiden noudattaminen olisi poliittisen ja taloudellisen tuen ehto.

NATO laatisi myös nopeasti kauaskantoiset suunnitelmat Baltian laivastotukikohtien, satamien ja lentokenttien käyttöön saamiseksi.

Erkki Nordbergin artikkeli perustuu hänen kirjaansa ‘Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla’. Siinä on lukuisten Viroa koskevien kohtien lisäksi Neuvosto-Eestiä ja Viroa käsittelevä luku. Kustantaja: Art House Oy.

Venäläisten arvioissa 1990-luvun alkupuolella Baltian tukikohdat tulisivat pian eteen työnnetyksi tukeutumisalueeksi NATO:n pohjoisten joukkojen yhdistetyille meri- ja ilmavoimille. Niitä tukisivat Itämeren nopean toiminnan joukot ja merivoimien operatiivinen yhtymä, jotka tukeutuisivat puolalaiseen Gdynian laivastotukikohtaan.

Skenaariossa ennustettiin lisäksi, että NATO ryhtyisi vuodesta 1994 alkaen sijoittamaan johtamis- sekä viestijärjestelmäkontteja Viroon ja Latviaan. Ne mahdollistaisivat liittokunnan pysyvän operatiivisen yhtymän toiminnan Baltian maissa. Venäläiset pelkäsivät myös, että Baltian ilmapuolustus alkaisi toimia NATO:n ilmapuolustuksen jatkeena.

Ja niinhän siinä on pääpiirtein käynytkin. Venäläiset sotilaat vain odottivat kaiken tapahtuvan liian nopeasti. Aikaperspektiivi perustui pelkoon, että NATO tunkeutuu väkisin tälle taistelukentälle, joka vetäytyjän oli siksi tuhottava lähtiessään. Kehitys kesti kuitenkin vuosikymmenen, mutta oli samalla perinpohjaisempaa.

Systemaattinen valmistautuminen

Viron ja Yhdysvaltojen sopimuspohjainen sotilaallinen yhteistyö alkoi vuonna 1993. Sen puitteissa toteutettiin vuosituhannen vaihteeseen mennessä 480 erilaista projektia.

Vuoden 2001 sopimuksen erityisteemana oli sotilaslääketiede ja kenttälääkintä. Siihen sisältyi 50 yhteistä sotilaallista taikka sen luonteista tapahtumaa, jotka toimeenpantiin Virossa ja Yhdysvalloissa.

Kumppanuussuhde solmittiin 16.1.1998, ja NATO hyväksyi Baltian maat huhtikuussa 1999 ’vakaviksi jäsenehdokkaiksi’.

NATO:on liittymistä edeltävä ensimmäinen ’kansallinen toimenpidesuunnitelma’, ’National Membership Action Plan’, MAP, laadittiin samana vuonna. Se koostui kuudesta pääalueesta, jotka olivat: taloudelliset-, poliittiset- ja sotilaalliset kysymykset sekä voimavarat, tietoturvallisuus ja lainsäädäntö.

Toimenpiteiden toteutumista tarkasteltiin NATO:n palautejärjestelmässä, joka toimi sekä poliittisen että käytännön opastamisen tasolla.

Prosessissa arvioitiin, miten jäsenkandidaatti oli saavuttanut NATO:ssa hyväksytyt tavoitteet. Maalle määritettiin sen jälkeen seuraavaksi vuodeksi uudet tavoitteet, jotka tulivat sen oman kansallisen puolustussuunnittelun osaksi.

Toimintasuunnitelmassa määritettiin myös tarkoin taso, jolle puolustusvoimien olisi päästävä vuoteen 2005 mennessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Virolla olisi silloin tullut olla 25.000 – 30.000 miehen sodan ajan armeija.

Siihen koulutettaisiin vuosittain 3.000 varusmiestä.

Puolustuksen tärkeimmät kehittämiskohteet olisivat viesti- ja ilmavalvontajärjestelmät, ilmatorjunta, panssarintorjunta ja miinantorjuntavarustus.

Viron tarpeet

Vuoden 2001 MAP oli yli 60-kohtainen tavoiteohjelma, jonka NATO itse asiassa saneli Virolle. Strategisille ilmavoimille piti esimerkiksi asvaltoida lentokenttiä ja samalla annettiin tarkkoja ohjeita siitä, millaisia kolmen perustettavan reservipataljoonan tulisi olla.

NATO painotti myös johtamis- ja viestijärjestelmän sekä koulutuksen kuntoon saattamista.

Vuoden 2002 suunnitelmassa Viroon perustetaan neljä maanpuolustusaluetta: pohjoinen ja eteläinen, jotka torjuvat Peipsijärven pohjois- ja eteläpuolelta tulevat hyökkäykset, sekä Tallinnan ja saarten erityispuolustusalueet.

Varuskunnat keskitetään Tallinnaan, Jöhviin, Võruun, Pärnuun sekä Tapaan, johon tehdään pääkoulutuskeskus ja tykistövaruskunta. Rauhanturvaajat koulutetaan Paldiskissa, ja ilmavoimat toimii Ämarin lentokentältä.

Liikekannallepanossa perustetaan yksi jalkaväkiprikaati, jolle alistetaan ammattilaissotilaista koostuva tiedustelupataljoona. Lisäksi perustetaan seitsemän erillispataljoonaa, viisi suojeluskunnan pataljoonaa ja rajavartioston pataljoona.

Kenttäarmeijaan kuuluisi 50.000 miestä, joiden pitäisi pystyä vuonna 2006 käymään sotaa kuuden päivän ajan.

NATO:n vaateet

Viron nuori upseeripolvi opetettiin NATO-maissa annetulla koulutuksella demokraattiseen länsimaiseen ajatteluun. Kouluttaminen tehostui huomattavasti, kun NATO-vetoinen, esiupseeritasoista opetusta antava BALTDEFCOL, Baltic Defence College aloitti toimintansa Tartossa 25.2.1999.

Virolta vaadittiin samalla oman puolustuksen peruspanostus, jossa puututtiin myös sen laatuun.

Baltian maiden itärajalle rakennettiin amerikkalaisten ja norjalaisten avustuksella NATO-yhteensopiva ilmavalvontaverkko, joka otettiin pilottikäyttöön vuonna 2000 ja valmistuu Viron osalta tänä vuonna. Se sekä lentokenttien asvaltoiminen strategisten ilmavoimien tarpeisiin tähtäävät strategisten etujen saavuttamiseen Inkerinmaan suuntaan.

Virosta onkin ilmeisesti tarkoitus tehdä eteen työnnetty ilmapuolustusvyöhyke.

MAP-järjestely ja muut yhteistyöhankkeet osoittavat toisaalta erään mielenkiintoisen seikan NATO:n lähihistoriasta. Edellinen itälaajentuminen ei ollut mikään menestystarina.

MAP-järjestelyllä on nyt pyritty varmistamaan, että uudet kandidaatit ovat, toisin kuin edellisen laajennuksen maat, todella valmiita jäsenyyteensä. Järjestely jatkuu jäseneksi tuloon asti ja sen jälkeenkin.

Kenen tarpeet?

Yhdysvaltalaisen puolustusajattelun soveltuvuudesta pienen maan tarpeisiin on kuitenkin ilmaistu epäileviäkin mielipiteitä. Varsinkin ruotsalaiset puolustustutkijat ovat keskustelleet siitä, johtiko NATO vaatimuksineen Baltian maiden puolustusvoimien kehitystä väärään suuntaan.

Viron puolustus olisi pitänyt kehittää heidän mielestään sellaiseksi, että se kykenisi tarvittaessa toden teolla viivyttämään hyökkääjää. Vain siten voitaisiin luoda tilanne, jossa NATO:n muut jäsenet ehtisivät pahimmassa mahdollisessa tilanteessa tuoda joukkojaan Viron avuksi.

Se olisi paljon tärkeämpää, kuin että virolaiset lääkintäjoukkueet ja esikunnat toimivat NATO-standardin mukaisesti. Yksi virolainen prikaati ja 13 pataljoonaa ovat kovin piskuinen joukko Viron puolustamiseksi, koska sen vahventamiseksi ei tule koskaan liikenemään riittävästi NATO:n maavoimia.

Eri asia tietysti on, ellei niitä tarvitakaan kuin kansainvälisen terrorismin torjuntaan.

Viron puolustus ei tule kuitenkaan todennäköisesti siirtymään aivan lähitulevaisuudessa ammattilaispohjalle kuten käynee hyvin nopeasti Latviassa ja Liettuassa. Suomen ja Viron koulutusyhteistyö vähenee joka tapauksessa liittoutumisen alla ja sen jälkeen.

Viron tänä ja ensi vuonna ulkomailta hankittava sotilaskoulutus tähtää näet valtaosin maan liittymiseen NATO:on ja sen järjestelmiin.

Vaikea tilanne

Baltian maiden jäsenyys on NATO:lle ja Yhdysvalloille strateginen voitto. Laajentuminen Baltiaan nostaa NATO:n välittömän vaikutuksen Atlantilta ja eteläiseltä Itämereltä Suomenlahden suulle ja lähelle sen pohjukkaa.

Liittokunta etenee lisäksi pohjoisessa Itämeren – Mustanmeren – Välimeren strategiselle linjalle.

Baltian maiden NATO-jäsenyys on Venäjälle sotilaallisesti vaikeampi asia kuin Puolan, Unkarin ja Tshekin tasavallan jäsenyys oli. NATO pääsee Baltiassa aivan Pietarin tuntumaan.

Baltian maiden liittymissopimukseen sisällytettäneen kuitenkin samat rajoitukset kuin Puolan, Unkarin ja Tshekin tasavallan sopimuksiin: niiden alueelle ei sijoiteta rauhan aikana ydinaseita eikä muiden NATO-maiden joukkoja.

Nykyaikainen sodankäynti ei sitä paitsi välttämättä edellytä maantieteellistä läheisyyttä kuten voitiin nähdä Irakissa. Venäjän vastustuksen todellinen syy olikin ’Venäjän ideassa’. Venäläiset pyrkivät Neuvostoliiton osien kokoamiseen Moskovan etupiiriksi, johon Vironkin piti kuulua historiallisista syistä.

Sehän liittyi venäläisen tulkinnan mukaan vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon vuonna 1940.

Viron kannalta on vielä erityisen mielenkiintoinen tieto, jonka mukaan Venäjän sotilaseliitin piirissä olisi pohdittu ydinaseiden käyttökelpoisuutta myös poliittisissa ja etnisissä kriiseissä. Sitä myös ilmeisesti harjoiteltiin kartalla Venäjällä vuonna 1999 järjestetyssä suuressa sotaharjoituksessa.