|

Päätoimittaja
Matti Niiranen
matti.niiranen@welho.com
Ajelin viime
kesänä Pärnun hienoilla rantakaduilla ja sain kouriintuntuvan
todistuksen Viron talouden alamäestä. Kovasti liioittelematta voi
arvioida, että joka toinen hieno huvila oli myytävänä.
Amerikkalaismalliset For Sale -kyltit keikkuivat huviloiden porttien
pielissä ja nurmikoilla.
Nämä olivat ilmeisesti varakkaiden virolaisten velaksi ostamia
kesähuviloita, mutta vielä surullisempia kohtaloita on kaupungeissa.
Moni asunto on esimerkiksi Tallinnassa myynnissä tai myyty
polkuhintaan.
Asuntojen hinnat ovat Tallinnassa romahtaneet ja virolaiset käyvät
läpi ensimmäistä todellista markkinatalousaikansa lama-aikaa.
Toivottavasti siitä ei tule yhtä vaikea kuin Suomen ”kaikkien
aikojen lama” 1990-luvulla.
Jos Ruotsilla
menee huonosti, niin Suomellakin menee huonosti. Ja jos sekä Suomella
että Ruotsilla menee huonosti, niin Virolla voi mennä vielä
huonommin. Viron näkökulmasta Suomen ja Ruotsin talouden tila on
erinomaisen suuri kysymys – niin tärkeitä kauppakumppaneita Suomi ja
Ruotsi sille ovat.
Viron keskuspankin pääjohtaja ennusti vielä hiljattain, että
taantumassa on kysymyksessä talouden kehittymisen sykleistä. Vielä
viime keväänä pankki ennusti Virolle ensi vuodeksi jopa kolmen
prosentin kasvua. Sen toteutuminen jää nähtäväksi.
Viron yritysten odotukset ovat mustempia. Erityisesti rakennusala on
suhdanneherkkä ja työttömyyden odotetaan alalla kääntyvän
jyrkkään kasvuun. Viime vuonna virolaisten palkat nousivat alasta
riippuen jopa 20 %. Nyt tuollaisista korotuksista voi vain
uneksia.
Viro ja virolaiset saavat tuloistaan suuren osan matkailusta ja sen
sivuelinkeinoista. Se voi olla nyt jopa onni onnettomuudessa. Talouslama
Suomessa ja Ruotsissa ei merkitse välttämättä matkailun romahtamista
Viron suuntaan. Kehitys voi olla jopa päinvastainen.
Kun suomalaisilla ei olekaan enää varaa lähteä Thaimaaseen tai
Kanarialle, niin pienenä lohtuna voi tulla kyseeseen hemmottelumatka
Viroon. Viron kylpylöillä voikin oikein markkinoituna olla jopa kasvu
edessään Suomen ja Ruotsin talouden taantuman tai nollakasvun aikana.
Hienojen
kesähuviloiden hinnat ovat romahtaneet Virossa. Tässä Pärnun upeaa
uimarantaa.
|