1. 

Osallistuin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittaman kirjoituskokoelman julkistamistilaisuuteen elokuvateatteri Orionissa. Kaiken takana oli pelko -teos on tarpeellinen, mutta järin paljon uutta tietoa se ei sisällä. Paitsi että tietoa on eri tavoin paketoituna ja vähän erilaisista näkökulmista tulkittuna. 

Oksasen ja Pajun kirjoittama romaani teos ei missään tapauksessa ole. Tämän erikseen toteaminen on tarpeen, koska muunkinlaista luuloa on esiintynyt. Kirjoittajina ovat toimittajien lisäksi mm. Viron presidentti Toomas-Hendrik Ilves, ex-pääministeri Mart Laar ja mm. tunnustusta saanut suomalainen toimittaja Jukka Rislakki. 

Mauno Koivisto myönsi Pro Estonialle haastattelun vuonna 1992. Hän kehotti tuolloin Baltian maita tiivistämään yhteistyötään, mutta ei osoittanut sen suurempaa tukea Virolle.

Julkisessa keskustelussa on jäänyt vaille huomiota etenkin se seikka, että myös Viron istuva presidentti on julkistetun teoksen yksi kirjoittaja. Tarkemmin sanottuna Ilveksen aiemmin virolaisessa Diplomaatia -lehdessä (3.10.2008) ja suomalaisessa Kanava-lehdessä (8/2008) julkaistu artikkeli on painettu kirjaan sellaisenaan.  Kirjoituksessaan Ilves muistuttaa oman maansa diplomaateille lordi Palmerstonin ohjeesta: "Valtioilla ei ole pysyviä ystäviä, niillä on vain pysyviä intressejä." Ilves patistaa kaikkia virolaisia tukemaan Euroopan unionia ja Natoa, sillä ne ovat elintärkeitä Viron tulevaisuuden kannalta.  Putin-nuoret ja heidän "agenttinsa" Johan Bäckman eivät yksinkertaisesti voi hyväksyä Ilveksen Nato-ajattelua, eikä etenkään sitä, että sitä siirretään Suomeen.

Ilveksen kirjoituksen näyttävässä toisinnossa Suomessa piilee ehkä varsinainen ydin sille, että panslavistinen ääriryhmä "Nasi"-nuoret (nk. Putin-nuoret) ja eräät äärivasemmistolaiset suomalaiset ovat provosoituneet mielenosoituksiin, joilla on tarkoitus viedä huomio Viron substanssista toisaalle.

2. 

Kaiken takana oli pelko on hyvin toimitettu kirjoituskokoelma ja etenkin nuoremmille ikäpolville erittäin tarpeellinen esitys siitä karmeasta kohtalosta, joka veljeskansaamme kohtasi viime vuosisadalla. Kansien väliin sisältyy myös tietoa Baltian maiden nykyisyydestä ja joitain kurkistuksia tulevaan. 

Kirjan julkaisuajankohta ajoitettiin päivään, jolloin tuli kuluneeksi 60 vuotta Viron suurien Siperian kyyditysten alkamisesta. 

Maaliskuussa 1949 Stalin kyyditti Virosta operaatio Priboissa (Rantatyrsky) kerralla peräti 20 713 ihmistä Siperiaan orjuuteen. Toisesta maailmansodasta johtuen Viro menetti kaikkiaan noin 17,5% koko väestöstään. Suhteellisesti ottaen se on noin viisinkertainen luku menestyksellisesti puolustautuneen Suomen uhreihin nähden. 

Kymmeniä tuhansia ihmisiä kyyditettiin Baltian maista Neuvostoliiton aikana Siperiaan. Moni heistä ei koskaan palannut. Nykytermein kyseessä on kiistämättä valtava kansanmurha. On suorastaan järkyttävää, että korkeakoulutuksen saanut suomalainen dosentti kiistää tämän tosiasian. Se on sama kuin kiistäisi juutalaisten massatuhon Hitlerin Saksan toimesta! 

3. 

Oksasen ja Pajun toimittaman teoksen tultua julki on Suomessa herännyt jälleen kysymys siitä, tulisiko tasavaltamme johdon pyytää anteeksi Virolta ja virolaisilta sitä välinpitämättömyyttä tai itsekkyyttä, jota virallinen Suomi osoitti veljeskansamme itsenäisyyspyrkimyksiä kohtaan erityisesti 1990-luvun alussa. 

Kysymys suomalaisten anteeksipyynnöstä on jostain syystä kiusallinen Tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka pyörittelee televisiossa ajatukselle kauhistuneen näköisenä päätään. 

Halonen vihjaa jopa avoimesti siihen, että "kollektiivinen anteeksipyyntö" tarkoittaisi sitä, että suomalaiset tavallaan syyttäisivät samalla Neuvostoliiton synneistä presidentti Mauno Koivistoa ja ehkä muitakin suomalaisia päättäjiä. Siitähän ei todellisuudessa olisi lainkaan kysymys! 

Tosiasiassa Haloselle lienevät kiusallisempia anteeksipyyntöä seuraavat jatkokysymykset. Tuleeko Suomen ulkopoliittista käyttäytymistä muuttaa jatkossa arvopohjaisempaan suuntaan? Ja jos tulee, niin tulisiko Suomen hakea henkivakuutus lausunnoilleen demokraattisten maiden puolustusliitto Natosta? 

Palataan kuitenkin kysymykseen anteeksipyynnöstä. Mitä Suomi olisi voinut tehdä toisin ja että olisiko se lopulta edistänyt asiain kulkua? 

Viron korkein neuvosto hyväksyi 16. marraskuuta 1988 julistuksen Viron itsemääräämisoikeudesta. Se ei ollut varsinainen itsenäisyysjulistus, mutta siitä käynnistyi tapahtumien sarja, joka johti Viron itsenäistymiseen. Suomesta käsin varoiteltiin mm. Helsingin Sanomien palstoilla, että Suomea ei saa käyttää Viron asiassa lyömäaseena Moskovaa vastaan. 

Aika oli vielä 1980-luvun lopulla täysin toinen kuin nyt. USA:lta ja länneltä ei ollut luvassa apua, Nato-jäsenyytemme ei vielä tullut kysymykseen ja Viro oli edelleen Neuvostoliiton miehittämä. 

YYA-sopimuksen euforiassa valtiojohdollamme ei tullut mieleenkään uhitella naapurissa olevaa kommunistien diktatuuriin perustuvaa ja vieläpä ydinasein varustettua arvaamatonta suurvaltaa kohtaan. Vielä nytkin voi hyvällä syyllä kysyä, että olisiko se jopa provosoinut tilanteen kehittymistä toiseen, Viron kannalta epäedulliseen suuntaan? 

Lisäksi skeptikot voivat spekuloida sillä, että nousevan Viron nuorison kannalta oli tärkeää, että Viro itsenäistyi 1991 lopulla aivan omin voimin. Tämän päivän Viro ei ole kiitollisuuden velassa itsenäisyydestään kenellekään muille, kuin oman maansa Laulavan vallankumouksen sankareille. 

Tammikuun 13. päivä 1991 Baltian maat ja Venäjän Boris Jeltsin sopivat Liettuan Vilnassa, että kaikilla niillä on oikeus valtiolliseen itsenäisyyteen. Viro itsenäistyi uudelleen elokuussa samana vuonna. Venäjä siis tunnusti Viron oikeuden vapauteen ennen kuin Suomi. 

4. 

Mielestäni virallisen Suomen tulee pyytää edellä mainittu mielessä pitäen Viron kansalta anteeksi. 

Suomen tulee pyytää anteeksi omaa heikkouttaan. Sitä, että se ei kyennyt oikeasti auttamaan itseään vielä heikompaa veljeskansaansa. Se ei tekisi kenestäkään suomalaisesta syyllistä Neuvostoliiton kommunistisen järjestelmän rikoksiin. Vai tunteeko joku piston sydämessään? 

Päinvastoin; totuuden avoin esilletuonti puhdistaisi Suomen leijonavaakunaa. 

Suomen sopisi virallisesti pahoitella myös aivan liian pitkälle vietyä liehittelyä ihmisoikeuksia polkevan kommunistisen diktatuurivaltion kanssa. Onhan tavatonta ja häpeällistä, että jopa koulukirjoistamme pyyhitettiin käytännöllisesti katsoen pois koko Viron kansan olemassaolo. 

Suomi pelkäsi. Se on fakta, jota on katsottava silmiin. 

5. 

Meloksen saarelle saapuneet ateenalaiset ilmoittivat meloslaisille, että oikeus pätee vain silloin, kun sitä ovat toteuttamassa tasavertaiset voimat, muutoin väkevämpi toteuttaa mitä voi, ja heikompi myöntyy. 

Dialogi päättyi siihen, että meloslaiset eivät tyytyneet ateenalaisten ikeeseen. Seuraus oli katastrofaalinen: kaikki Meloksen miehet tapettiin. Naiset ja lapset myytiin orjiksi. 

Lainaus on Viron presidentti Ilveksen kirjoituksesta Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittamaan kokoelmateokseen. Ilves viittasi tosin Georgian ja Venäjän ongelmiin, ei Pohjolaan. Mutta sopii vertaus tänne pohjoiseenkin. 

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat käyttäneet eri aikakausina eri keinoin "ateenalaisten valtaa" sekä Suomessa että Virossa, mutta etenkin Virossa. Sekin on erinomaisen hyvä syy suomalaisille opiskella Viron historiaa. Suomen ja Viron kohtalon tiet ovat käyneet usein samaan tahtiin, vaikka Suomi on ollut monessa mielessä onnekkaampi. 

Tänä päivänä Suomi ja Viro ovat keskenään aiempaa tasavertaisempia. Viro on sekä puolustusliitto Naton että Euroopan unionin jäsen. Suomi ei saa enää nakella niskojaan Viron näkemyksille!

[Sivun alkuun]