Paluu etusivulle                        |  Päätoimittaja Matti Niiranen: Pro Estonia siirtyy verkkoon



Verkkolehden
aiemmat numerot

- Aiemmin ilmestyneiden
verkkolehtien arkisto

Yhteystiedot
Kontaktid
Contacts

Mediatiedot

Linkit
- Nettivinkit Viroon

Viro-järjestöjä

Palaute
- Kerro mielipiteesi ja parannusehdotuksesi.


Pro Estonia 
siirtyy kokonaan verkkoon

"Tekniikka on edistynyt ja internetin käyttö on lisääntynyt valtavasti. Se tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia kaikille verkkolehdille", sanoo päätoimittaja Matti Niiranen.

Päätoimittaja Matti Niiranen uskoo, että etenkin kulttuuri- ja mielipidelehtien tulevaisuus on verkkolehdissä.


Kustannus Pro Estonia Oy:n hallitus päätti kokouksessaan 24.2.2009, että painetun Pro Estonian ilmestyminen keskeytyy tänä keväänä. Lehti täytti talvinumeronsa 2008-2009 myötä kunnioitettavat 20 vuotta. Nyt toiminta on siirtymässä kokonaan verkkoon. 

- Periaatteessa painetun lehden ilmestymisen jatkuminen on toki mahdollista vielä tänä keväänä, mutta yhtiön hallitus ei ainakaan ole löytänyt siihen vielä taloudellista ratkaisumallia, kertoo päätoimittaja ja lehteä kustantavan yhtiön toimitusjohtaja Matti Niiranen. 

Kokonaan verkkoon siirtymistä on Niirasen mukaan harkittu jo jonkin aikaa. Verkon Pro Estonia näkee suurena myönteisenä haasteena, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen nopeamman lehden tekemisen pienemmillä resursseilla Suomenlahden ylitse. 

Päätös siirtymisestä verkkoon tehtiin Viron itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta, koska tavoitteena on aidosti tehdä askel eteenpäin. Harkinnassa on myös verkkolehden sisällön monipuolistaminen. 

- Tekniikka on edistynyt ja internetin käyttö on lisääntynyt niin valtavasti, että se tarjoaa aivan uusia mahdollisuuksia pienten kustantajien verkkolehdille. Internetissä kulttuuri- ja mielipidelehdet voivat tarjota kaikille saatavilla olevan tietopankin, korostaa Niiranen. 

- Nyt vain on saatava yhteistyötahot vakuuttuneeksi siitä, että viesti menee itse asiassa paremmin lävitse verkkolehden kautta. 

 

Pro Estonian verkkolehti on ilmestynyt 
jo vuodesta 2000 alkaen 

Päätoimittaja Matti Niiranen muistuttaa, että Pro Estonian vuonna 2000 perustettu verkkolehti www.viro.org on tavoittanut vuosittain noin 100 000 eri kävijää, mikä on moninkertainen määrä painettuun lehteen verrattuna. 

Verkkolehden uudistamisen suunnitelmat on tarkoitus julkistaa myöhemmin keväällä. Selvitettävänä on edelleen mm. lisärahoituksen saaminen verkkolehden kehittämiselle. 

- Pro Estonian hallitus totesi, että kohonneiden paino- ja jakelukustannusten johdosta yhtiöllä ei ole tarvittavia resursseja painetun lehden uudistus- ja kehittämistyöhön. Painettujen lehtien Ilmoitustulojen yhtiö arvioi supistuvan voimakkaasti tulevana lama-aikana, sanoo Niiranen. 

- Ilmoitustuottojen painopiste on uskoaksemme lisäksi lähivuosina suuntautumassa aiempaan enemmän internettiin, vaikka talouslama loppuisi pikaisestikin. Tuleva kevät ja kesä näyttävät sen miten siirtyminen verkkoon onnistuu Pro Estonialta, kertoo Niiranen. 

Painetun Pro Estonian ilmestymisen keskeyttämiseen on vaikuttanut myös opetusministeriöltä saadun kulttuurilehtituen viime vuosina tapahtuneet suuret leikkaukset. 

Päätöksen mukaan joulukuun lopussa ilmestynyt talvinumero 2008-2009 jää toistaiseksi viimeiseksi Pro Estonian painetuksi lehdeksi. Päätös vahvistetaan vielä myöhemmin Kustannus Pro Estonian yhtiökokouksessa.

[Sivun alkuun]

Tuotanto: Suomen Tiedonvälittäjät Oy / Tenviesti Oy