|
||
|
Pro Estonian verkkolehti ja Viro-portaali www.viro.org | Lehti 4/2007 | KGB kurkki valuuttabaarin takaa |
||
Toimituksen Tilaus ja Linkit
Palaute
|
KGB
kurkki valuuttabaarin takaa Nykyisin Viru Hotelli on moderni ja monipuoliset palvelut tarjoava länsimainen hotelli. Neuvostoaika elää vain muistoissa. Kuvamme nykyaikaisesta Virun hotellihuoneesta. Toimittaja Sakari Nupposen teos Tallinnan maamerkin, Viruhotellin historiasta on huikea nostalgiaretki Viron, mutta etenkin Neuvosto-Eestin lähihistoriaan. Viru avattiin syvimmän brezhneviläisyyden aikana 1970-luvulla ja samassa hengessä hotellia myös pitkään pyöritettiin. Koska elettiin Neuvostoliitossa, oli selvää, että myös KGB teki oman pesänsä taloon. TEKSTI: Antero Eerola Harva suomalainen turisti, joka olutkärryineen poistuu viikonloppulomalta Tallinnan Sokos-hotelli Virusta, on täysin tietoinen siitä, millaisia historian hetkiä hotellin seinät ovat olleet todistamassa. Tallinnan maamerkin historiallisia kerrostumia avaa Ilta-Sanomien toimittaja ja pitkäaikainen Viron tuntija Sakari Nupponen kirjassaan ”Aikamatkalla hotelli Viruun”. Helposti etenevän tekstinsä ja runsaan kuvituksensa ansiosta se on todellinen nostalgiaretki kaikille suomalaisille, jotka aloittivat Viron matkansa jo Neuvostoliiton vuosina. Vuonna 1972 avatun Virun perustamiseen vaikutti ainakin välillisesti presidentti Urho Kekkonen, joka vuonna 1964 teki kuuluisan vierailunsa Viroon. Vierailun tärkein ja pysyvin saavutus oli se, että sodan ja neuvostomiehityksen katkaisema laivayhteys Helsingin ja Tallinnan välillä avattiin uudelleen. Kun pohjoista veljeskansaa alkoi virrata Viroon yhä enemmän, heille tarvittiin uusi, tilavampi hotelli. Näin alkoivat Virun rakennustyöt. Koska hotelli oli pääosin
läntisille, erityisesti suomalalaisille matkailijoille suunnattu, kehittyi
siitä 1970-luvun vuosina eräänlainen länsimaisuuden ja luksuksen saareke
Neuvosto-Viron betoninharmaassa todellisuudessa. Viru kuuluikin koko
Neuvostoliiton ykköshotelleihin. Nupposen kirjan kiehtovimpaan antiin kuuluu kuvaus siitä, miten turvallisuuspalvelu KGB teki Viruun oman pesänsä. Maan tapa oli tuolloin, että hallinto, oppilaitokset ja keskeiset isot yritykset – Viru mukaan lukien - pakotettiin ottamaan töihin KGB:n miehiä, joilla oli usein peitetehtävä, jopa valehenkilöllisyys. Virussa oli Nupposen mukaan enimmillään vain kymmenkunta varsinaista KGB:n palkollista, jolloin mukaan laskettiin myös hotellin omat palomiehet. Kuuluisin KGB:n jälkeensä jättämä jälki Virussa on epäilemättä 23. kerroksen radiohuone. Sieltä käsin kiinnostavia puhelinkeskusteluita ohjattiin Viron KGB:n päämajaan Vanhan kaupungin Pagari-kadulle, jossa varsinainen kuuntelu tapahtui. Radiohuone oli kuitenkin vain osa valtion turvallisuuskomitean apparaattia Virussa. Itse hotellissa tapahtuvan urkinnan keskus oli 2. kerroksen valuuttabaarin takahuoneessa oleva ”ravintolan hallinto”. Sieltä kuunneltiin yhteensä 60 huonetta, ravintolaa ja hotellin saunaa. Huoneissa kuuntelulaitteet oli asetettu huoneiden puhelimiin, ravintolassa pieniin lähettimiin pöydissä ja saunassa seinämikrofoneihin. Koska seurannan alla olevia huoneita oli vain rajallinen määrä, sijoitettiin tietyt ulkomaiset vieraat – matkanjohtajat, kiinnostavat liikemiehet ja esimerkiksi toimittajat - aina määrättyihin huoneisiin, joiden vaihtaminen ei missään tapauksessa käynyt päinsä. KGB:n toiminta Virussa ei kuitenkaan rajoittunut vain vieraiden kuunteluun. Myös työntekijät joutuivat turvallisuuspalvelun kuulusteluihin ja läpäisemään sen seulan päästäkseen ylipäätään töihin hotelliin. Intouristin toimiston yhteydessä olevissa huoneissa KGB:n edustajat puolestaan ottivat vastaan raportit, joita virolaisoppaat joutuivat antamaan puheistaan ulkomaisten turistien kanssa. Neuvostoliitto ja Viru-hotelli
sen pienoismallina olikin eräänlainen ”tietoyhteiskunta”, sillä KGB:n
lisäksi tietoja vieraista keräsivät hotellin kerrosvalvojat, joita oli
joka kerroksessa peräti neljä. He kirjasivat tarkkaan ylös, mihin aikaan
ja kenen kanssa kukin vieraista saapui hotellihuoneeseen tai poistui
sieltä. Tämä tieto kulki tarvittaessa eteenpäin. Kerrosvalvojat laitettiin lopulta säästösyistä ulos hotellista vuonna 1987, neljä vuotta ennen kuin KGB lopulta poistui Virusta muutamaa kuukautta ennen Neuvostoliiton luhistumista. Miinuspuolena kerrosvalvojien (ja ehkäpä KGB:nkin) häviämisestä oli, että erilaiset pikkurikolliset ja muut aloittelevat liikemiehet valtasivat vähitellen Virun asumakerrosten käytävät. Tavallisten asiakkaiden kannalta Virun synkintä aikaa eivät ehkä sittenkään olleet vuodet, jolloin KGB:llä oli omat ötökkänsä hotellin seinissä. Paljon pahempia olivat Neuvostoliiton viimeiset ja Viron itsenäisyyden ensimmäiset vuodet 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Silloin rikollisuus ryöstäytyi käsistä ja useita turisteja sekä työmatkalaisia Suomesta ja Ruotsista surmattiin Tallinnassa. Ainakin kolmessa tapauksessa tilanteet olivat lähteneet liikkeelle Virusta. Koomisia piirteitä liittyi tapaukseen, jossa työmatkalla olleiden Suomen Keskusrikospoliisin etsivien auto varastettiin Virun parkkipaikalta. Lopullisesti hotelli saatiin siivottua vasta 1990-luvun myöhempinä vuosina. Kun Virossa ryhdyttiin
laajamittaisiin valtion omaisuuden yksityistämisiin 1990-luvun alussa, sama
kohtalo odotti myös Virua. Se päätyi pian suomalaiselle rakennusyhtiö
SRV Viitosille, joka oli lopulta ainoa kiinnostunut ostaja. Uudelle omistajalle päätyneen hotellin johtajaksi tuli kesällä 1994 legendaarinen Yrjö Vanhanen, joka aloitti välittömästi ison talon rajun saneeraamisen ja sadat työntekijät saivat potkut. Nupposen mukaan Virun ja sen uuden johtajan kovien otteiden vastustus kasvoi Virossa niin vahvaksi, että Vanhanen karkotettiin maasta kolmeksi kuukaudeksi 1995. Edesmennyt Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Seppo Heikinheimo kertoi myöhemmin olleensa yhteydessä presidentti Lennart Meriin, joka järjesti Vanhaselle mahdollisuuden palata maahan. Eräs ympyrä sulkeutui, kun Viru lopulta vuonna 2003 siirtyi Sokoksen omistukseen, jossa se on edelleen. Virusta on monta mielipidettä. Joillekin se on vihoviimeinen turistirysä ja porotokka, toisille luonnollisin majoitusvalinta Tallinnassa. Silti käytännössä jokainen suomalainen - ja etenkin virolainen - tuntee talon ja kuten Sakari Nupponen kirjoittaa ”se on jotain se”. Sakari Nupponen, Aikamatka hotelli Viruun, Ajatuskirjat 2007, sivuja 189.
|
|
